Pohjois-Korea julkaisi äskettäin ”ykköstason taisteluvalmiushälytyksen” ilmoittaen, että ”Pohjoinen ja Etelä ovat sodassa”. Johtaja Kim Jong-un asetti myös strategiset ohjusyksikkönsä laukaisuvalmiuteen.

Etelä-Korean valtamedia ja poliitikot sanovat Pohjois-Korean ”tekevän tarkoituksellisia provokaatiota ja kiristävän jännitystä”. Sosialistien ei tulisi tukea tuollaisia Pohjois-Korean hallitsijoiden toimia.

Helmikuun viimeisellä viikolla, kun mielenosoituksia oli ollut kautta maan, Boiko Borisovin johtama Bulgarian hallitus erosi. Marija Ivantševa tarkastelee, mitä tapahtui ja mitä on tulossa.

Tätä kirjoitettaessa oli vielä epäselvää, avaisivatko Kyproksen pankit lopulta oviaan. Se mitä tällä pienellä saarella on tapahtunut, näyttää osalta nyt jo tuttua kuvaa finanssikeinottelusta, kiinteistöbuumia ja sitä seurannutta pankkisektorin romahdusta – joka on paisunut noin kahdeksan kertaa suuremmaksi kuin talous, johon se liittyy.

Kaksi merkittävää tapahtumaa on kuitenkin tärkeätä huomata. Ensiksikin EU:n, EKP:n ja IMF:n muodostaman troikan päätös vaatia pankkien tallettajilta huomattavaa panosta Kyproksen pelastuspakettiin on ennennäkemätön.

Taloussysteemin voidaan sanoa olevan niin pahasti sairas ja laiskuuden demonien vallassa, että tuskin edes kuuluisa nasaretilainen saarnamieskään kykenisi manaamaan näitä ulos saastuttamasta yhteiskuntamme vielä jotenkin terveitä osasia.

 Reaalitalouden, josta lasketaan maailman bruttokansantuote (yli 60 biljoonaa €), ulkopuolella on kymmenkertainen määrä kuviteltua spekulatiivista virtuaalipääomaa. Tässä virtuaalimaailmassa rahaa tehdään rahasta kestämättömästi ja ilman tavaratuotannon vaivaa.

Kreikan viimekuinen yleislakko oli vaikuttava reaktio hallituksen yrityksiin murtaa lakot ja vyönkiristyspolitiikan vastaiset mielenosoitukset. Nikos Loudos, kreikkalainen vallankumouksellinen sosialisti, keskusteli Despina Karayiannin ja Mark L. Thomasin kanssa liikkeen kehittymisestä

Hitler nousi valtaan 80 vuotta sitten ja murskasi maailman voimakkaimman työväenliikkeen. Donny Gluckstein, joka on kirjoittanut teoksen A People’s History of the Second World War, tarkastelee Socialist Review -lehdessä Saksan vasemmiston kohtalokkaita virheitä natsien noustessa ja vetää opetuksia näistä.

Venezuelan presidentti Hugo Chávez Frias kuoli sairaalassa taisteltuaan pitkään syöpää vastaan. Mike Gonzalez tarkastelee Chávezin elämää ja aatteita – ja Venezuelaa, jonka hän jätti jälkeensä. Artikkeli on ilmestynyt alun perin Socialist Worker –lehden numerossa 2343.

Bill ja Melinda Gates -säätiö on noussut maailman suurimmaksi yksityiseksi avustuksia jakavaksi säätiöksi. Bill Gatesista on tullut hyväntekeväisyyskapitalismin keulakuva. Kuitenkin vain viisi prosenttia lahjoituksista annettiin suoraan köyhiin maihin ja muu käytettiin teollisuusmaissa mm. lääke- ja rokotustutkimukseen.

Säätiön rahoituksella on muun muassa malariatutkimukseen maailmassa käytettävä rahoitus kolminkertaistunut. Bill Gates onkin ilmoittanut, että teknologiaoptimismi on perustavanlaatuinen osa säätiön lähtökohtaa.. Teknologiakeskeisyyttä voidaan kritisoida, kun tiedetään, että jo olemassa olevat keinot edistäisivät tehokkaammin kehitysmaiden terveyttä kuin uusien lääkkeiden kehittäminen. Gates-säätiön johtava asema malariatutkimuksessa saattaa rajoittaa tutkimuksen monipuolisuutta.

Aki Kaurismäen uutuuselokuva Le Havre on saanut paljon kehuja, enkä sitä yhtään ihmettele. Odotin siitä jotenkin synkistelevää draamaa, mitä olen Kaurismäeltä tottunut näkemään, mutta ehkä parempi kuvaus olisi älyllisesti viihdyttävää realismia. Pienen köyhän ranskalaisen satamakaupungin rosoinen maisema näyttää sekä viihdyttävältä että realistiselta.

Tunisiaa ja Egyptiä seurasi Libyan kapina. Vallankumouksen pysäytti Naton osallistuminen. Nouseeko se tästä?

Bengasissa liehuvat länsivaltojen liput, joita Kairossa taas revitään alas. Vallankumous ei silti alkanut tarkoituksenaan tehdä Libyasta lännen suojatti.

Libyan kapina alkoi maan kaupungeissa ja sai innoituksensa Mubarakin ja Ben Alin kaatumisesta. Pienten aktivistiryhmien mielenosoituksilla haluttiin Libyaan omat kaironsa. Valtaapitävien raakuus pani pisteen viattomuudelle, joka synnytti aseellisen kapinan. Syrjään joutuivat vallankumouksen alkuperäiset tavoitteet sekä ulkomaisen sekaantumisen torjuminen.

Tätä kirjoitettaessa uutisissa on kerrottu Libyan pitkäaikaisen diktaattorin Muammar Gaddafin kuolleen. Gaddafi oli radikaalina esiintynyt tyranni, joka ei niin paljon eronnut niistä, joita sanoi vastustavansa. Murros julkaisee lyhennelmän Phil Marfleetin artikkelista.

Gaddafin retoriikka vilisi ”kansaa” ja ”vallankumousta”. Tämä viehätti monia vasemmistolaisia kansainvälisestikin. Hän oli kuitenkin häikäilemätön diktaattori, joka ei sallinut muita ajatuksia ja oli kansainvälisesti useimmiten epäluotettava imperialismia vastustettaessa.

Miksi Kosovo, mutta ei Palestiina? kysyy professori Zoltan Grossman al-Jazeera Englishin nettisivuilla. Kysymys liittyy Palestiinan valtion tunnustamiseen.

23. syyskuuta Palestiinalaishallinto jätti jäsenhakemuksensa YK:lle. Kaksi päivää aiemmin Yhdysvaltain presidentti Barack Obama ilmoitti Yhdysvaltojen käyttävän veto-oikeuttaan YK:n turvallisuusneuvostossa, jotta jäsenhakemus ei menisi läpi. Obama perusteli päätöstään sillä, että palestiinalaisten olisi ensin neuvoteltava suoraan Israelin kanssa pysyvä rauhansopimus. Grossmanin kysymys tähtää kolme vuotta sitten itsenäistyneen Kosovon tilanteeseen. Serbia ei tunnusta Kosovoa, mutta Yhdysvallat tunnusti Kosovon melkein välittömästi itsenäiseksi valtioksi. Mutta miksi ei Palestiinaa?

Palestiinalaisten valtiohankkeessa on vakavia ongelmia. Maailman johtajien tekopyhyyden se on kuitenkin paljastanut.

YK:n kokoontuessa keskustelemaan Palestiinan valtiohankkeesta israelilaisjohtajat tapasivat Knessetissä hyväksyäkseen kymmenen uutta vain juutalaisille tarkoitettua siirtokuntaa Negevissä. Tämän seurauksena 30 000 beduiinia pitäisi karkottaa.

Maailmantalous on astumassa ”uuteen vaaralliseen vaiheeseen”, totesi Kansainvälinen valuuttarahasto ennen vuosikokoustaan viime kuussa. Samaa voidaan sanoa EU:sta ja euroalueesta.

Kaiken kapitalismin kriisistä (termiä käyttää yhä useammin mm. Financial Times) käydyn lehdistökeskustelun keskiössä on euroalueen kriisi. EU:n talous on suurempi kuin USA:n.

Emma Daviesin mukaan kansainvälinen vallankumous on mahdollinen ja ennen kaikkea ratkaiseva, mikäli kapitalismi halutaan kaataa.

Muutamat viime vuodet ovat osoittaneet, kuinka maailmamme on yhä enemmän keskinäisessä yhteydessä. Olemme nähneet, että yhdellä tapahtumalla on heijastusvaikutuksia – oli kyseessä sitten talouskriisi tai tyytymättömyyden aalto kautta arabimaailman ja sen ylikin. Kapitalismi on luoteeltaan aidon globaali. Vallankumouksen, joka pyrkisi tekemään lopun kapitalismista, olisi levittävä kansainvälisesti. Voiko niin ikinä tapahtua?

Maailman talouspäättäjät ovat viime aikoina marssineet viikosta toiseen uuteen kriisikokoukseen pelastamaan milloin mitäkin maata täydelliseltä katastrofilta. Murros kysyi Helsingin yliopiston kansainvälisen politiikan professori Heikki Patomäeltä nykyisen kriisin syistä ja että onko nykyisenlaisella talousjärjestelmällä ylipäätään mahdollisuuksia selviytyä vaikeuksistaan.

1. Maailmantaloudessa myllertää näinä päivinä taasen melkoisesti. Onko nyt kyseessä vuoden 2008 finanssikriisin jatko? Onko tuolloin annettujen elvytysruiskeiden teho yksinkertaisesti loppumassa?

Viime viikolla julkistetut verotiedot osoittavat jälleen sen, että kapitalismissa rikkaat rikastuvat. Pääomatulot lisääntyivät noin neljänneksen suhteessa edellisvuoteen, mikä kartuttaa suurituloisten kukkaroa entisestään. Erityisen paljon kasvoivat myyntivoitoista ja osingoista saadut tulot. Tuloerot kasvoivatkin selvästi edellisvuoteen verrattuna.

Metallialan työntekijät ottivat keväällä riemuiten vastaan tiedon työehtosopimuksen irtisanomisesta. Neuvottelut kaatuivat Metalliliiton neljän prosentin palkankorotusvaatimukseen. Teknologiateollisuuden tarjoama 1,5 prosentin palkkamaltti suututti metallilaiset harvoin nähtyyn taistelutahtoon toimeentulonsa puolesta. Mitta oli tullut täyteen vuosia kestäneistä surkeista päänavaamisista, joiden yli muut liitot olivat saaneet neuvoteltua prosentti kaupalla suuremmat palkankorotukset.

Espanjanssa Katalonia, Baskimaa ja Galicia vaativat yhä enemmän itsenäisyyttä ja maassa lisääntyvät lakot ja mielenosoitukset. Joel Sans Molas toteaa, että talouden myllerrys ja vyönkiristys ovat luomassa maahan suurinta poliittista kriisiä sitten Francon hallinnon kaatumisen 35 vuotta sitten.

Espanjan talouskriisi syvenee yhä ja kietoutuu yhä laajenevaan poliittiseen kriisiin. Konservatiivisen Kansanpuolueen (PP) hallitus on paineessa kaikilla rintamilla: talouden, politiikan ja yhteiskunnan.

Talouden puolella on käymässä yhä ilmeisemmäksi, että Espanja seuraa Kreikan tietä. EU on jo pelastanut Espanjan pankkijärjestelmää antamalla peräti 100 miljardia euroa, mutta sekään ei riitä. Valtavan keinottelukuplan romahdus on vetämässä pankkeja mukanaan. Pankeilla on 307 miljardin euron arvosta investointeja kiinteistöalalla ja tästä ainakin 180 miljardia on ”roskaa”.

USA:n presidenttiehdokkaiden keskustelun huipentuessa maailma sai todistaa omituista, mutta paljastavaa ulkopoliittista taistelua Barack Obaman ja Mitt Romneyn välillä. Kuka olisi eniten Israelin ystävä? Kuka paremmin löisi ”terroristit”? Kuka saisi aikaan vahingollisimmat pakotteet Irania kohtaan? Seuraavana päivän Guardian-sanomalehdessä kirjoittanut Gary Younge paljasti selvänäköisesti kansainväliselle yhteisölle, ettei ”Obama ole kovin kiinnostunut teistä”.

Keskustelun aikana Israel mainittiin 36 kertaa, Iran 47 kertaa, pakotteet 17 kertaa ja vahingollinen (koska pakotteiden on toki oltava vahingollisia) seitsemän kertaa. Palestiina ja arabikevät mainittiin kumpikin vain kerran.

Vaikka paljon on keskitytty siihen, käynnistääkö Israel sotilasiskuja Iraniin (tai ärsyttää USA:n sotilastoimiin), pakotteet ovat jo nyt aiheuttaneet valtavaa kärsimystä tavallisille iranilaisille.

Nikos Loudos erittelee, mitä Kultaisen sarastuksen nousun takana on, ja kuinka rasismia ja leikkauksia vastustava liike voi sen pysäyttää.

Kultaisen sarastuksen nousu Kreikassa on aiheuttanut väristyksiä Euroopassa. Kyseessä on avoimesti natsimielinen järjestö, joka ylistää Adolf Hitleriä ja natsien tekemää kansanmurhaa.

Sen jäsenet murhaavat ja pahoinpitelevät maahanmuuttajia järjestelmällisesti. He heittävät polttopulloja moskeijoihin ja sanovat, että jokaisen naisen paikka on kotona.

Nikos Loudos erittelee, mitä Kultaisen sarastuksen nousun takana on, ja kuinka rasismia ja leikkauksia vastustava liike voi sen pysäyttää.

Kultaisen sarastuksen nousu Kreikassa on aiheuttanut väristyksiä Euroopassa. Kyseessä on avoimesti natsimielinen järjestö, joka ylistää Adolf Hitleriä ja natsien tekemää kansanmurhaa.

Sen jäsenet murhaavat ja pahoinpitelevät maahanmuuttajia järjestelmällisesti. He heittävät polttopulloja moskeijoihin ja sanovat, että jokaisen naisen paikka on kotona.

Arabivallankumoukset ovat eri puolilla maailmaa innoittaneet vahvasti taistelua kapitalismia ja imperialismia vastaan. Ne ovat innoittaneet ja edistäneet maailmanlaajuista järjestelmästä vieraantumisen ja siihen kohdistuvan tyytymättömyyden mielialaa, joka ilmenee lakoissa, valtauksissa ja protesteissa.¹

Alueella vallankumousprosessi on kuitenkin kehittynyt epätasaisesti. Tunisiassa ja Egyptissä yllettiin nopeisiin saavutuksiin, kun Ben Ali ja Mubarak kaadettiin muutamissa viikoissa. Libyassa Gaddafi syrjäytettiin pidemmän taistelun jälkeen, joka viime kädessä nojasi Naton sotilaalliseen sekaantumiseen. Jemenissä Saleh syrjäytettiin sopimuksella, joka jätti hänen hallintonsa ennalleen. Tätä kirjoitettaessa Syyrian tilanne näyttäisi seuraavan toisenlaista kaarta, jossa on syntynyt pattitilanne Bashar al-Assadin ja kansannousun välille.

Jotkut vasemmalla ovat nähneet kansannousun periaatteessa geopoliittisesti, yhteenottona lännen ja sen paikallisten, kansannousua omissa eduissaan manipuloivien liittolaisten,  ja lännen herruutta alueella uhmanneen Assadin hallinnon välillä.²

 Itse katson, että vaikka geopoliittinen ulottuvuus on tärkeä, on samalla ymmärrettävä, mitä Syyriassa on tapahtunut sitten vuoden 2000. Silloin historiallinen ”yhteiskuntasopimus”, joka tuki Baath-puolueen valtaa, murtui ja johti luokkaepätasa-arvoisuuden ja valtion autoritaarisuuden voimistumiseen. Tässä mielessä Syyrian kansannousua motivoivat samat kysymykset ja ongelmat, kuin muitakin arabivallankumouksia. Tämä konteksti on tärkeä, että voitaisiin ymmärtää Syyrian kansannousua kokonaisuudessaan. Olen sitä mieltä, että kuten Ben Alin ja Mubarakin hallinnot, Assadin hallintokin edustaa hallitsevaa luokkaa, joka on olennaisesti Syyrian työläisten ja köyhien etujen vastainen. Lisäksi sen suhtautuminen sekä imperialismiin että Palestiinan ja Libanonin vastarintaliikkeisiin on hyvin ristiriitainen ja heijastaa sen geostrategisia intressejä hallitsevana luokkana.

Euroopan kriisi on astunut uuteen vaiheeseen. Vuonna 2008 alkoi pahin talouskriisi sitten 30-luvun. Vuonna 2010, ja etenkin vuodesta 2011, on vastarinta kasvanut huomattavasti ja useita joukkolakkoja on ollut Kreikassa, Espanjassa, Portugalissa, Ranskassa, Belgiassa ja Britanniassa, tyytymättömien liike on noussut Portugalissa, Espanjassa ja Kreikassa viime keväänä ja syksyllä syntyi Occupy-liike, kirjoittaa Mark L. Thomas Socialist Reviewssa.

Sotiris Kontogiannis, Socialist Review, maaliskuu 2012

Kreikkalaisten on hyväksyttävä leikkaukset, sanotaan usein, koska vaihtoehto olisi huonompi. Sotiris Kontogiannis kannattaa työläisten velkojen maksamattomuutta pankkiireja vastaan

Hallitus ja tiedotusvälineet Kreikassa käyvät pelottelukampanjaa maksukyvyttömyyden ja euroalueesta irtautumisen näköalaa vastaan. ”Troikan” (Kansainvälinen valuuttarahasto, Euroopan unioni ja Euroopan keskuspankki) toimet saattavat olla ankaria, ne sanovat. Monet saattavat kärsiä. Vaihtoehdot ovat kuitenkin vielä huonompia. Ilman troikan apua Kreikka ei pystyisi maksamaan velkojaan. Valtiolta loppuisivat rahat. Palkkoja ja eläkkeitä jouduttaisiin lykkäämään. Kreikan pankkisektori irtautuisi täysin Euroopan ja kansainvälisistä finanssimarkkinoista. Pankin sulkisivat ja pankkiautomaatit lakkaisivat toimimasta. Tuonti ehtyisi, markettien hyllyt olisivat tyhjiä ja ihmiset näkisivät nälkää. Bensa-asemilta loppuisi polttoaine ja ihmiset joutuisivat elämään kylmässä ja pimeässä.

Takaisin drakmaan?

Lopulta heidän mukaansa Kreikan olisi pakko hylätä euroalue – tai jopa tulla erotetuksi – ja palata käyttämään drakmaa, vanhaa kansallista valuuttaa, joka devalvoituisi heti ja rankasti, 50, 60 tai jopa 70 prosenttia. Ihmiset menettäisivät säästönsä ja palkat alenisivat pikkusummiksi. Sitten voitonsaalistajat, jotka sillä aikaa olisivat siirtäneet varansa sveitsiläiseen tai johonkin muuhun ulkomaalaiseen pankkiin, palaisivat ja ostaisivat kaiken pikkurahalla.

Kaikki nämä pelottavat ennusteet saavat saatteekseen kasoittain ”tieteellisiä tutkimuksia” ja ”erikoisraportteja”, joissa on paljon lukuja, taulukkoja ja projektiokuvia. Kathimerini, arvovaltainen kreikkalainen päivälehti, kirjoitti marraskuussa: ”Tutkimusten mukaan… Kreikan taantuma olisi 7,6 prosentin kutistuminen, työttömyys nousisi 18,5 prosenttiin, inflaation kohoaisi 20,2 prosenttiin … uusi valuutta devalvoitusi 76 prosentilla.”

Ei vain mahdoton tarkkuustaso – inflaatio kohoaisi 20,2 prosenttiin, ei 20,1 tai 20,3 prosenttiin – tee näistä analyyseistä niin naurettavia. Pahempaa on, että näitä ennustuksia tekevät taloustieteilijät ovat samoja ihmisiä, jotka kolme vuotta sitten epäonnistuivat täysin näkemään, että kriisi oli lähestymässä. Lokakuusa 2008, kuukausi investointipankki Lehman Brothersin romahduksen jälkeen, sama lehti vakuutteli lukijoilleen: ”Pessimistisimmätkään analyytikot eivät ennusta, että taantuma koputtelisi Kreikan talouden ovelle … Kreikan finanssijärjestelmää eivät kohtaa ongelmat, joita kansainvälisellä pankkijärjestelmällä on, eivät ainakaan samassa mittakaavassa. Sillä on vahva talletuspohja eikä se ole samassa mitassa riippuvainen kansainvälisestä pankkien välisestä markkinasta, joka on nyt jäätynyt. Lisäksi kreikkalaispankit eivät ole investoineet vaarallisille sub-prime –joukkovelkakirjamarkkinoille, kuten amerikkalaiset ja eurooppalaiset pankit ovat tehneet, ilmeisistä syistä: ne nauttivat korkeita tuottoja perinteisestä pankkitoiminnasta.”

Tänään työttömyys on virallisten lukujen mukaan Kreikassa noussut 20,9 prosenttiin. Kreikan talous kutistui seitsemän prosentin vuosivauhtia vuoden 2011 kolmen viime kuukauden ajan. Nämä luvut ovat hyvin lähellä Kathimerinin marraskuussa tekemiä ennustuksia – mutta ne eivät ole seurausta maksukyvyttömyydestä ja euroalueesta irtautumisesta. Nimenomaan heidän ”pelastussuunnitelmansa” se on Kreikkaa upottamassa kylmään ja pimeään.

Pelottavat näkymät eivät perustu pelkästään horjuviin ennusteisiin. Pääasiassa ne perustuvat karkeisiin valheisiin. On valhe, että ilman troikan apua Kreikan valtio ei pystyisi maksamaan eläkkeitä ja palkkoja. Kreikka on tähän mennessä saanut troikalta 73 miljardia euroa – mutta senttiäkään näistä miljardeista ei ole käytetty eläkkeisiin tai palkkoihin. Vuonna 2011 Kreikan maksama kokonaissumma Kreikan, Euroopan ja kansainvälisille pankkiireille korkoina ja kuoletuksina ylitti 63 miljardia. Troikka antoi tästä vain 35 miljardia euroa. Kreikan oli nojattava veroihin ja uusiin lyhytaikaisiin lainoihin Kreikan pankkisektorilta kattaakseen aukko.

Uusin EU-johtajien laatima sopimus ei ole parempi. Niistä 130 miljardista eurosta, jotka Kreikka on saamassa, yksityiset pankkiirit pistävät suoraan taskuihinsa ainakin puolet – 30 miljardia euroa myönnytyksenä ”hiustenleikkuun” hyväksymisestä Kreikan valtion obligaatioiden nimellisarvolla, 6 miljardia korkoina, 30-40 miljardia (tai jopa enemmän) pääomituksena. Toiset 35 miljardia menevät suoraan euroalueen valtioiden keskuspankeille. Loput lukitaan erityistilille, jota valvoo troikka, ja käytetään pelkästään tulevien velan kuoletuksien maksamiseen.

Laivavoitot

Ei pidä paikkaansa, että Kreikka vajoaisi köyhyyteen ja nälkään, jos se ei "kunnioita velvoitteitaan" velkojiaan kohtaan, ja että se irrotettaisiin kansainvälisiltä rahamarkkinoilta. Kreikan taloudessa on todella maksutasevaje – mikä merkitsee, että tulot turismista ja viennistä eivät riitä rahoittamaan maan tuontia. Mutta osan tuosta tuonnista kuluttavat työväenluokka ja köyhät. Esimerkiksi vuonna 2011 Kreikan talous käytti miltei 4 miljardia laivojen tuontiin. Laivat ovat tietenkin investointi. Monet ajattelevat, että maassa, joka on niin saaristoinen, tuollainen investointi on hyödyllinen. Mutta valtaosa näistä laivoista on tankkereita. Ne ovat investointeja, jotka lisäävät satoja miljoonia laivanvarustajien voittoihin, mutta eivät tuo senttiäkään julkiseen kirstuun. Kreikalla on maailman suurin kauppalaivasto, ei siksi että ”kreikkalaiset ovat synnynnäisiä merimiehiä”, vaan koska laki suo laivanvarustajille verovapauden. Jos heidän intressinsä ovat etusijalla, silloin me varmasti näemme nälkää – maksoimme velat tai emme.

Näille valheille ja väärille väitteille ei ole loppua. Kreikka ei ole omavarainen edes ruoantuotannossa, sanotaan. Jopa murot ja sokeri tuodaan. Tämäkin on naurettava väite, etenkin kun sen esittävät tiukat uusliberaalit, samat ihmiset, jotka väittivät, että ollakseen kilpailukykyinen Kreikan on erikoistuttaville niille aloille, jossa meillä on ”kilpailuetu”. Kansantalouden menestystä nykyaikaisessa globalisoituneessa kapitalismissa ei mitata sen omavaraisuudella tai sen raskaalla teollisuudella.

Kreikan kriisi ei ole tulosta Kreikan kapitalismin epäonnistumisesta vaan sen aiemmasta menestyksestä. Vuonna 2010, syvästä lamasta huolimatta, Kreikka oli yhä yksi maailman vauraimmista talouksista. Pienenä vain 11 miljoonan asukkaan maana sillä oli 32. sija rikkaimpien kansakuntien joukossa. Tämän menestyksen juuret istutettiin 1990-luvun ensimmäisinä vuosina. Länsi oli juuri voittanut kylmän sodan ja Kreikan pohjoiset naapurit (Albania, Jugoslavia, Bulgaria ja Romania) olivat lyödyn itäblokin vaikutuspiirissä. Kreikan hallitsevalle luokalle tämä oli valtava tilaisuus – Ateenasta saattoi tulla balkanilaisnaapureidemme ryöstön keskipiste.

1990-luvulla Kreikan hallitseva luokka ”keksi” pankit. Uusia pankkeja perustettiin. Ulkomaisia pankkeja ostettiin ja haaraosastoja perustettiin miltei jokaiseen Balkanin suureen kaupunkiin. Yhdestä rikkaimmista laivanvarustajista, edesmenneestä Yiannis Latsisista, tuli miltei hetkessä pankkiiri. Hänen pankkinsa, Eurobank, on nyt yksi alueen suurimmista. Hallitsevalle luokalla aika oli juhlan – etenkin vuoden 2002 jälkeen, jolloin Kreikka liittyi euroalueeseen. Kreikan talous oli kasvussa – kasvuluvut olivat kaksi tai kolme kertaa korkeampia kuin Italian tai Saksan. Rahaa virtasi kaikkialta maailmasta investoitavaksi tähän pieneen ihmetalouteen.

Kupla puhkeaa

Ihme perustui kuitenkin keinottelulle – kupla nojasi paperivoittoihin ja laajenevaan kansainväliseen luottoon. Kreikan nykyinen kriisi on pääasiassa tämän kuplan puhkeamisen tuote. Kreikan pankkijärjestelmän altistuminen USA:n myrkyllisille subprime-asuntolainoille oli kyllä vähäinen – mutta sen altistuminen yhtä myrkylliselle Balkanin ryöväykselle oli valtava. Lokakuussa 2008 Kostas Karamanlisin oikeistohallitus antoi 28 miljardia euroa pankkiireille "turvatakseen” pankkisektorin kansainväliseltä kriisiltä.

Tämä luku on nyt noussut yli 100 miljardiin, lähinnä vakuuksina. Nyt ne saavat lisää 30-40 miljardia – tällä kertaa todellista rahaa, pääomittamiseen. Valtiosta tulee kaikkien Kreikan pankkien suurin osakkeenomistaja. Tavallisesti tämä tarkoittaisi, että valtio myös kontrolloisi pankkeja. Mutta tämä ei ole tulos – pääomittaminen tehdään erityisosakkeilla, jotka eivät myönnä äänioikeutta. Toisin sanoen velkaantunut Kreikan valtio lainaa 30-40 miljardia ja sitten yksinkertaisesti luovuttaa tuon rahan Latsisin suvulle ja muille pankkiireille.

On ilmeistä, miksi hallitseva luokka yrittää niin kovasti vakuuttaa meille, että maksukyvyttömyys ja irtautuminen eurosta olisivat niin tuhoisia. Heille se varmasti olisi tuhoisaa. Kyseessä eivät ole vain miljardit, jotka pankkiirit aikoivat pistää taskuunsa – he ovat satsanneet kaiken Balkanin ryöstöpeliinsä. Heille kysymyksessä on elämä ja kuolema. Ja he ovat valmiita ottamaan jokaisen riskin onnistuakseen.

Kaduilla

Heiltä alkaa kuitenkin puhti loppua. Kyseessä ei ole pelkkä talous. Työväenluokka on kaduilla ja poliittinen järjestelmä on nyt romahduksen partaalla. 12. helmikuuta sadat tuhannet ihmiset saartoivat Plateia Syntagmatosin, parlamentin edessä olevan aukion Ateenassa, protestoidakseen uuttaa EU-sopimusta vastaan. Valtavia väenkokouksia oli samaan aikaan kaikissa Kreikan tärkeimmissä kaupungeissa. Väkijoukko oli valtava – koko Ateenan keskusta oli mielenosoitusta ja sitten taistelukenttää, kun mellakkapoliisi yritti hajottaa väkeä patukoin, kyynelkaasulla, äänipommein ja mielivaltaisin pidätyksin. Kukaan ei tarkkaan tiedä, kuinka moni lähti tuona päivänä kaduille, mutta se oli varmasti yksi suurimmista kokoontumisista lähihistoriassa. Se oli luultavasti suurempi kuin kokoukset 19. ja 20. lokakuuta, kun Georgios Papandreun hallitus kaadettiin.

Sen sijaan että olisivat murskanneet liikkeen, hyökkäykset ovat vahvistaneet työväenluokan vastarintaa. Joukkomielenosoitukset ja kokoontumiset ovat vain yksi osa kuvaa. Niiden takana on lakkoaalto. Meillä on ollut 18 yleislakkoa kahdessa vuodessa, mikä on ennennäkemätöntä Kreikankin mittapuulla. Ne ovat kuitenkin olleet ammattiyhdistysbyrokratian järjestämiä lakkoja, päivän tai kahden, joita on järjestetty työväenluokan paineessa.

Nyt hallitsevaa luokkaa vastassa on joukko jatkuvia lakkoja yksityisellä sektorilla ja ilmiömäisiä työläisten itsensä järjestämiä lakkoja. Halyvourgian, yhden Kreikan kolmesta suuresta teräsyhtiöstä, työläiset ovat olleet lakossa yli 100 päivää. Eleftherotypia, yksi Kreikan suurista sanomalehdistä, ei ole jatkuvan lakon takia ilmestynyt sitten joulukuun 2011. Vielä pahempaa pomoille on, että toimittajat ja työläiset ovat julkaisseet omaa lakkolaislehteä, Ergazomenoi (”Työtätekevät”). Lehti loppuu kioskeista muutamassa tunnissa. Viime numeroa myytiin yli 31 000 kappaletta, mihin lukuun Eleftherotypia ei pystynyt koskaan. Toinen esimerkki on tv-kanava Alter. Sielläkin työntekijät ovat olleet lakossa yli kolme kuukautta. Heillä oli oma ohjelmansa työntekijöiden kontrollissa ja heidän onnistui lähettää sitä viikkoja, uhmaten pomojen yrityksiä sulkea se. Kapinahenki leviää nyt pienemmille työpaikoillekin. Eräs esimerkki on Loukisas, pieni 35 työntekijän yritys Peristerissä, Ateenan esikaupungissa, joka sekin on toistaiseksi jatkuvassa lakossa.

Poliittinen kriisi

Vastarinta on muuttamassa talouskriisin poliittiseksi kriisiksi. Pasok, sosialidemokraattinen puolue, jota johtavat Georgios Papandreu ja Evangelos Venizelos (valtiovarainministeri, joka todellisuudessa johtaa nykyistä Loukas Papademosin hallitusta), on hajoamassa. Viime mielipidetiedusteluissa se saa 8-12 prosentin kannatuksen. Yli 20 Pasokin kansanedustajaa kieltäytyi äänestämästä uuden EU-sopimuksen puolesta helmikuussa ja heidät erotettiin puolueesta välittömästi. Uusi demokratia, Kreikan kokoomus, on nyt kulkemassa nopeasti samaan suuntaan. Teeskenneltyään olevansa EU-sopimusta vastaan Antonis Samaras, oikeistojohtaja, tukee nyt avoimesti hallitusta ja sen rankkoja toimia. Hänkin joutui erottamaan yli 20 kansanedustajistaan heidän kieltäydyttään tukemasta sopimusta. Nyt yksi näistä erotetuista kansanedustajista on ilmoittanut uuden oikeistopuolueen perustamisesta. Kreikan hallitsevat puolueet ovat valtavassa kriisissä, joka muistuttaa Italian 1990-luvun alun  ”Tangentopoli”-skandaalia, joka tuhosi kaksi johtavaa hallituspuoluetta, Bettino Craxin sosialistipuolueen ja Giulio Andreottin kristillisdemokraatit.

Vasemmisto on kasvamassa Kreikassa nopeasti. Mielipidetiedustelujen mukaan Pasokista vasemmalle olevat puolueet saisivat yli 40 prosentin kannatuksen, jos vaalit pidettäisiin nyt. Italiassakin vasemmisto oli hyvin voimakas 90-luvulla. Työläisillä oli suuri tilaisuus, mutta valitettavasti vasemmiston johtajat pilasivat sen: kriisin jälkeen vallassa olivat Silvio Berlusconi, Pohjoisen liiton Bossi ja entinen fasisti Fini. Ei ole epäilystäkään, etteikö Kreikan hallitseva luokka juonittelisi samanlaisia.

Historia ei kuitenkaan toista itseään sokeasti. ”Ihmiset tekevät itse historiaansa,” kirjoitti Karl Marx, ”mutta he eivät tee sitä mielensä mukaan, he eivät tee sitä omavalintaisissa, vaan välittömästi olemassaolevissa, annetuissa ja perinnöksi jääneissä olosuhteissa.” Kukaan ei voi ennustaa, mikä on tulos sodasta, joka on puhjennut työläisten ja hallitsevan luokan välille Kreikassa. Yksi asia on kuitenkin varma. Halyvourgia, Eleftherotypia, Alter-TV:n, Loukisasin työntekijät ja sadat tuhannet muut ihmiset, jotka taistelivat poliisin kanssa 12. helmikuuta, eivät helposti peräänny.