|
|
75 - joulukuu
|
Kirjoittanut Juhani Lohikoski
|
|
01.12.2004 |
|
EU:n eliittiä on jo pitkään kismittänyt se, että siltä puuttuu
aseellinen muskeli, jolla se voisi pullistella ja uhkailla
kauppaneuvotteluissa. Aseelliset joukot antaisivat myös mahdollisuuden
ennakkoiskupolitiikkaan kriisien sattuessa.
|
|
Lue lisää...
|
|
Kirjoittanut Toimitus
|
|
01.12.2004 |
|
AKT:n bussikuskien lakkokamppailu pakotti jääräpäisen työnantajan
neuvottelupöytään. Menestyksekäs lakko nosti keskustelun kasvavasta
pätkätyöläisongelmasta ja yrittäjien ahneudesta.Lakko sai
ammattiyhdistysliikkeeltä ja tavallisilta ihmisiltä laajaa tukea
huolimatta siitä, että media mustamaalasi lakkolaisia parhaansa mukaan
toistaen työnantajan valheita.
|
|
Lue lisää...
|
|
Kirjoittanut John Rose
|
|
01.12.2004 |
|
Marraskuussa kuollut Jasser Arafat hallitsi
palestiinalaisten taistelua aina nousustaan kansallisen
vapautusliikkeen johtoon 60-luvun lopulla.
|
|
Lue lisää...
|
|
Kirjoittanut Maina Van Der Zwan
|
|
01.12.2004 |
|
Tiistaina 2. marraskuuta provokatiivinen
oikeistolainen kolumnisti ja elokuvaohjaaja, Theo van Gogh, murhattiin
Amsterdamissa. Murhaaja oli marokkolaistaustainen 26-vuotias mies.
Murha on johtanut rasistiseen vastaiskuun.
|
|
Lue lisää...
|
|
Kirjoittanut Juhani Lohikoski
|
|
01.12.2004 |
|
Kansainvälisellä sodanvastaisella liikkeellä on ristiriitainen suhde islamiin. Bushin hallinnon
terrorisminvastainen sota ei ilmene ainoastaan Afganistanissa ja
Irakissa, vaan se näkyy myös kasvavina konflikteina läntisessä
maailmassa. Kysymys islamilaisuudesta on tullut keskeiseksi myös
liikkeessä, joka on mobilisoinut miljoonia ihmisiä vastustamaan
yhtiövaltaa ja Yhdysvaltojen sotapolitiikkaa.
|
|
Lue lisää...
|
|
Kirjoittanut Ian Birchall
|
|
01.12.2004 |
|
Se, kuinka Bush ja Blair syyttävät Irakin kapinallisia
”rikollisiksi” ja ”terroristeiksi”, tuo mieleen Ranskan vastarinnan ja
Algerian itsenäisyystaistelun.
|
|
Lue lisää...
|
|
Kirjoittanut Kim Yong-Wook
|
|
01.12.2004 |
|
Joka tunti 15 kiinalaistyöläistä menehtyy työtapaturmissa. Yli 120
miljoonaa "talonpoikaistyöläistä", jotka ovat muuttaneet kaupunkeihin,
nousevat "ennen kukonlaulua, ja raatavat ankarammin kuin kuormajuhta,
mutta syövät vähemmän kuin siat".
|
|
Lue lisää...
|
|
Kirjoittanut Mike Haynes
|
|
01.12.2004 |
|
Ukraina tarkoittaa ”rajamaata”. Se viittaa maahan,
joka on kaukana Euroopan sydämestä. Monet ukrainalaiset katsovat
kuitenkin perustellusti asuvansa keskellä Eurooppaa. Ukrainalla on ehkä
pitkä raja Venäjän kanssa, mutta se on myös Valkovenäjän, Puolan,
Slovakian, Unkarin, Romanian sekä Moldovan naapuri.
|
|
Lue lisää...
|
|
Kirjoittanut Ian Birchall
|
|
01.12.2004 |
|
Yksi suurista Stalinia vastustaneista sosialisteista oli Victor Serge. Serge syntyi Brysselissä 1890. Vuonna 1908 hän muutti Pariisiin, jossa hän toimitti anarkistilehteä.
|
|
Lue lisää...
|
|
Kirjoittanut Risto Valjakka
|
|
01.12.2004 |
|
Turun Sosiaalifoorumin keskustelutilaisuudessa 24.11. puhuttiin sosiaalifoorumiliikkeestä ja paikallistoiminnasta.
|
|
Lue lisää...
|
|
|