|
Kirjoittanut Päätoimitus
|
|
01.06.2009 |
|
Vallanpitäjät ovat näennäisesti huolissaan kesäkuisten europarlamenttivaalien äänestysaktiivisuudesta. Eurovaalithan kiinnostavat ihmisiä seurakuntavaalien jälkeen vähiten, ja puolueilla oli ilmeisiä vaikeuksia löytää ehdokkaitakaan. Niinpä listoilla on sitten julkkiksia, mikä saa äänestäjän varmasti tuntemaan vielä enemmän, että vaaleissa on kysymys vain kulissista.
|
|
Lue lisää...
|
|
|
Kirjoittanut Päätoimitus
|
|
01.06.2009 |
|
Suomen kilpailukyky maailman markkinoilla nousee niin, että tuhina kuuluu. Sijoitus nousi kuusi sijaa viime vuodesta. Suomi on juuri julkistetun tutkimuksen mukaan maailman 9. kilpailukykyisin maa, kun se vuotta aiemmin oli 15. sijalla. Näin uutisoi Iltalehti - tuo totuuden torvi tiistaina 26. toukokuuta. Sama tutkimus muuten rankkasi Yhdysvallat ykköseksi, vaikka pahat kielet väittävät talouden siellä hivenen yskähtelevän...
|
|
Lue lisää...
|
|
|
Kirjoittanut Matti Mamia
|
|
01.06.2009 |
|
Vasemmistonuoret valitsivat liittokokouksessaan Tampereella 23-24.5 uudeksi puheenjohtajakseen Helsinkiläisen Dan Koivulaakson. Nyt eurovaaleissa ehdolla oleva Jussi Saramo siirsi viestikapulan eteenpäin, eikä ollut enää ehdolla järjestön johtoon.
Ensimmäiseksi varapuheenjohtajakseen Vanut valitsivat tamperelaisen Minna Minkkisen ja toiseksi Milla Pyykkösen, joka on kotoisin Joensuusta.
|
|
Lue lisää...
|
|
|
Kirjoittanut Toimitus
|
|
01.06.2009 |
|
Tavalliselle äärivasemmistolaisella, jos nyt sellaista tavalliseksi edes voi sanoa, saattavat EU-vaalit vähän tökkiä. Omaa ehdokasta ei tahdo löytyä, eikä venäläistä vaihtoehtoa ”kaikkia vastaan” ole käytössä. Itseensä tyytyväiset porvarit kuitenkin hyötyvät siitä, että aktivisti ei ole aktiivinen, vaikka vaaliuurnasta vain onkin kysymys.
|
|
Lue lisää...
|
|
|
Kirjoittanut Toimitus
|
|
01.06.2009 |
|
Murros haastatteli Lauri Alhojärveä kriittisen kulttuurin, kansalaistoiminnan ja sosialismin teemoista.
|
|
Lue lisää...
|
|
|
Kirjoittanut Toimitus
|
|
01.06.2009 |
|
Työ- ja elinkeinohallinnon henkilöstöliitto edustajakokous esitti erityisen huolestuneisuutensa työ- ja elinkeinohallinnon henkilöstön jaksamisesta. Väsyminen näkyy jo etenkin TE-toimistojen arjessa. He kaipaavat nyt ennen kaikkea työrauhaa ja lisää väkeä suuren ja edelleen kasvavan työttömien ja lomautettujen määrien hoitamiseksi.
|
|
Lue lisää...
|
|
|
Kirjoittanut Toimitus
|
|
01.06.2009 |
|
Poliisi karkoittaa asuntoa ja työtä etsivät romanit. 17.5.2009, Sosiaalikeskus Satama, Sörnäisten rantatie. Sosiaalikeskuksen ylläpitäjät antoivat luvan leiriytyä ensin teollisuushalliin, josta poliisit ensin karkoittivat, ja sen jälkeen pihalle, josta myös poliisit karkoittivat. Näillä romaneilla olisi rahaa vuokrata asuntoja, mutta kukaan ei niitä heille vuokraa.
Toimitus
Lisää infoa ja videomateriaalia oheisesta linkistä: www.vimeo.com/4697365.
|
|
|
Kirjoittanut Euroopan antikapitalistinen vasemmistokonferenssi
|
|
01.06.2009 |
|
Seuraavat eurovaalit pidetään pahimman kapitalismia sitten vuoden 1929 koetelleen kriisin oloissa.
Taloudellisena, yhteiskunnallisena, finanssi-, pankki- ja ympäristökriisinä kyseessä on maailmanlaajuinen yleinen kriisi.
Hallitsevat luokat haluavat jälleen pistää työläiset ja kansat maksamaan kriisinsä. Hallitukset ovat antaneet satoja miljardeja pankeille, mutta samaan aikaan miljoonia työntekijöitä irtisanotaan. Työttömyys on kohoamassa taivaisiin. Palkkojen ostovoima alenee. Julkisten palveluiden tuhoaminen jatkuu.
|
|
Lue lisää...
|
|
|
Kirjoittanut Mike Davis
|
|
01.06.2009 |
|
Kuolleiden määrän kasvaessa Meksikossa viranomaiset varoittavat sikainfluenssapandemiasta. Mike Davisin mukaan hallitukset, lääkeyhtiöt ja agribusiness luovat edellytykset näille terveyskriiseille.
|
|
Lue lisää...
|
|
|
Kirjoittanut Chris Harman
|
|
01.06.2009 |
|
Tiedotusvälineiden mukaan Lontoon G20-huippukokous oli suuri menestys ja ne julistivat sen ”päiväksi, jona maailma yhdistyi taisteluun taantumaa vastaan suunnitelmalla talouden elvyttämisestä ja uudistamisesta”. Barack Obaman mukaan Lontoon G20-huippukokous oli ”historiallinen” ja ”käännekohta”. Oliko kyseessä todella vastaus syvenevään kriisiin? Chris Harman tarkastelee, mitä tuon hypen ja esitettyjen ns. ratkaisujen takana on.
|
|
Lue lisää...
|
|
|
Kirjoittanut Alex Callinicos
|
|
01.06.2009 |
|
Kaksi tapahtumaa toukokuussa korostivat sitä seikkaa, ettei Barack Obama pilaile sanoessaan, että hän aikoo kiihdyttää Afganistanin sotaa.
Ensimmäinen oli lähinnä vertauskuvallinen. Obama perui aiemman lupauksensa julkaista valokuvat amerikkalaissotilaista pahoinpitelemässä irakilaispidätettyjä. Valkoisen talon mukaan u-käännös johtui ainoastaan huolesta amerikkalaisjoukkojen turvallisuudesta. Ilmeisesti se oli kuitenkin seurausta armeijan johdon paineesta.
|
|
Lue lisää...
|
|
|
Kirjoittanut Ken Olende
|
|
01.06.2009 |
|
Sri Lankan armeija sai toukokuussa päätökseen raa’an valtauksensa saaren alueilla, joita aiemmin valvoi tamilien vapautusrintama LTTE, Tamilitiikerit. Useimmat Tiikerien johtajista ovat nyt kuolleet.
Tiedotusvälineiden ylistys Tamilitiikereiden tappiosta ja uudesta rauhan mahdollisuudesta unohtaa kaksi keskeistä seikkaa.
|
|
Lue lisää...
|
|
|
Kirjoittanut Mikko Zenger
|
|
01.06.2009 |
|
Intian puhemiehet julistavat voimansa tunnossa maansa nousevan tämän vuosisadan suunnannäyttäjäksi. Mitä Intialla olisi tarjottavaa tänään, kun kenelläkään ei tunnu olevan käsitystä siitä, miten maailma pitäisi panna kuntoon? Nehrulaista sosialismia gandhilaisuudella maustettuna vaiko jotain vielä parempaa?
|
|
Lue lisää...
|
|
|
Kirjoittanut Matias Fredriksson
|
|
01.06.2009 |
|
Talven ja kevään aikana koko maailman media on seurannut tarkasti niin sanottua Pirate Bay-oikeudenkäyntiä, jossa syytetään pirate bay-nimisten nettisivujen ylläpitäjiä tekijäoikeusrikosksista. Nettisivuilla on nimittäin pystynyt jakaamaan korvauksetta viedoita, musiikkia ja muita kulttuurituoteita. Tuomio lankesi ja oli varsin kova eli vuoden vankilatuomio sekä yhteensä 30 miljoonan kruunun sakot.
|
|
Lue lisää...
|
|
|
Kirjoittanut Matias Fredriksson
|
|
01.06.2009 |
|
Göteborgin sataman työntekijöiden ammattiliitto Svenska Hanmarbetarförbundetin osaston 4:n hallituksen jäsen Erik Helgesson kertoi Gnistan-lehdessä ammattiliiton lakosta.
|
|
Lue lisää...
|
|
|
Kirjoittanut Santeri Kanula
|
|
01.06.2009 |
|
Runoja kontrollihuoneesta ei ole ihan tavallinen rap-levy. Kappaleiden väliin on pudotettu lyhyitä raitoja väliin siten, että raitojen kokonaismääräksi on saatu 21, vaikka varsinaisia kappaleita levyllä on vain yksitoista. Kappaleiden välissä kuullaan mm. Notkeaa Rottaa ja Laineen Kasperia. Pätkät täydentävät hyvin albumia, joskin Jontin sinänsä hauska puhepätkä alkaa parin kuuntelukerran jälkeen lähinnä ärsyttämään.
|
|
Lue lisää...
|
|
|
Kirjoittanut Matti Mamia
|
|
01.06.2009 |
|
Che – kapinallinen on suoraa jatkoa Soderberghin Che –sankari leffaan. Raina taisi vain olla liian pitkä yhteen menoon näytettäväksi. Tämän kakkososan nimi voisi olla yhtä hyvin ”Che – kun kaikki meni päin helvettiä”. Niinhän se nimittäin meni. Kun ykkösosassa guerillat Kuubassa etenivät voitosta voittoon, oli Boliviassa tilanne täysin toinen. Paikallisia rutiköyhiä maajusseja ei kiinnostanut liittyä kapinallisten joukkoihin, Bolivian kommunistinen puolue kieltäytyi yhteistyöstä ja lopulta yhteydet Kuubaankin katkesivat. Kaksi Guevaran johdossa ollutta sissiporukkaa kadottivat toisensa ja jäivät oman onnensa nojaan, epätoivoisiin olosuhteisiin.
|
|
Lue lisää...
|
|
|
Kirjoittanut Matti Mamia
|
|
01.06.2009 |
|
Arto Salminen, tuo legendaarisen paskateorian isähahmo, oli kirjailijana vasta pääsemässä kunnolla vauhtiin, kun kuolema tuli ja korjasi miehen pois. Kalavale jäi hänen viimeiseksi ja ehdottomasti parhaaksi kirjakseen. Salmisen kaikkiaan kuudesta teoksesta Kalavale on ehdottomasti moniulotteisin ja kiinnostavin. Tällä kertaa hyökkäyksen kohteena on puoli maailmaa hypnoottiseen otteeseensa kietonut tosi-tv. Ja kuten Salmisen teksteissä aina, aiheeseen sukelletaan syvälle eikä mitään kaunistella.
|
|
Lue lisää...
|
|
|
Kirjoittanut Toimitus
|
|
01.06.2009 |
|
Helsingin kaupungin johto ajaa voimakkaasti pohjoisen naapurinsa, Vantaan kaupungin liittämistä itseensä. Vantaa on Suomen neljänneksi suurin kaupunki, jossa on maan suurin lentokenttä ja mm. runsaasti logistiikka-alan työpaikkoja.
|
|
Lue lisää...
|
|