Suomessa on noussut keskusteluun osallistuminen Naton johtamiin Afganistanin kriisinhallintajoukkoihin, käytännössä siis USA-johtoiseen vieraan maan miehitykseen. On annettu kuva, että kyseessä on perinteinen rauhanturvaamisoperaatio, jollaisiin Suomi on jo pitkään osallistunut eri puolilla maailmaa. Nyt kysytään yhä useammin, mitä ja ketä Suomi Afganistanissa turvaa. Ja sotilaat puhuvat jo suoraan vihollisesta, kuin sodassa.

Kesän poliittinen kuuma peruna on ollut puolueiden saama vaalirahoitus. Väki vaikuttaa tosissaan hämmästyneen paljastuksista, joista ilmenee porvareiden tukeneen porvaripuolueita ja ammattiliittojen työväenpuolueita. Ongelmallisempia ovat tapaukset, joissa valtion omistuksessa olevat yhtiöt ovat jakaneet puolueille tukirahaa puhumattakaan kuntien eläkevarojen dumppaamisesta tiettyjen puolueiden vaalityöhön. Suomessa kun kuulemma ei korruptiota ole olemassakaan. Ja löytyihän sieltä kokoomuksen sponsorijoukosta vanha kunnon Wahlroosin Björnkin. Ei ihme, että kykypuolue ei ole Sampo-konsernin tuista suurta meteliä pitänyt. Nalle Wahlroos kun ei sympaattisuudellaan ole kansaa koskaan hurmannut.

Tämän vuoden joulukuussa Kööpenhaminaan kokoontuu YK:n ilmastokokous pohtimaan mitä tehdä, kun Kioton sopimus pian raukeaa eikä ilmastonmuutos näytä laantumisen merkkejä. Luvassa siis juhlavia lausuntoja ja ”päätöksiä”, jotka eivät velvoita ketään mihinkään? Asiantuntijoiden lausunnot vaihtelevat, mutta pääsääntöisesti ennusteet viittaavat siihen, ettei nykyisillä päästöjen vähennyksiin tähtäävillä toimilla ole merkitystä maapallon tulevaisuuden kannalta. Myrskyt, tulvat ym. luonnon vastaiskut lisääntyvät ja valitettavan usein kohteiksi joutuvat ne, jotka muutenkin saavat kipeimmin kokea kapitalismin varjopuolet.

1. Maailman talouskriisi merkitsee kapitalismin uusliberalistisen vaiheen loppua. “Business as usual” (finansialisaatio, sääntelyn poistaminen, yksityistäminen…) ei enää ole vaihtoehto: hallitusten ja yritysten on pakko löytää uusia pääoman kerryttämisen tiloja ja poliittisen sääntelyn keinoja, jos kapitalismin halutaan säilyvän.

Kesällä iso joukko nuoria järjesti mielenosoituksen jolla vastustettiin uutta Euroopan-laajuista esitystä, jonka mukaan tulevaisuudessa työvoimaviranomaisten on tarjottava työtä jokaiselle työttömälle viimeistään seitsemän päivän sisään siitä päivästä kun työtön on ilmoittautunut työttömäksi työnhakijaksi. Mielenosoituksen otsikko oli ”Ei pakkotyölle” ja keräsi ihan kivan joukon nuoria. Sosialistiliitto ei osallistunut mielenosoitukseen järjestönä siksi että mielipiteet aiheesta olivat ristiriitaisia. Tässä ovat ne perusteet miksi mielenosoitukseen osallistumista vastustettiin. Olisi toivottavaa, että tästä syntyisi keskustelua koska työttömyys ja työlainsäädäntö tulevat varmasti nousemaan esiin laman aikana sekä julkisessa mediassa että kaduilla, työpaikoilla ja kouluissa joissa sosialistit toimivat.

Helsingin ja muutamaan muun taajaman katukuvaan on ilmestynyt vallanpitäjille kiusallinen ilmiö; Itä-Euroopasta saapuneet romanikerjäläiset. Nämä EU-kansalaiset jotka eivät tunnu kelpaavan yhdellekään valtiolle, ovat saaneet joidenkin elämän raiteiltaan. Puhutaan ”häiritsevästä kerjäämisestä” ja usein kuulee valheellisesti väitettävän, että nämä ihmiset hyödyntävät sosiaaliturvajärjestelmää, kuuluvat rikollisjärjestöihin tai ovat muuten vaan epäilyttäviä. Yhteistä näille väitteille on, että ne ovat yleensä täysin vailla todellisuuspohjaa. Täällä pohjolan perukoilla vain on totuttu siihen, että kerjäläinen on se paikallinen tuttu rappioalkoholisti, joka pummaa lanttia viinakaupan liepeillä. Romanikerjäläisten kohdalla kyse on perheen elättämisestä, elämästä ja kuolemasta. Euroopan suurissa metropoleissa ilmiö on valitettavan arkipäiväinen, mutta tänne romaneja on saapunut vasta muutaman vuoden ajan.

Syksyn sopimusneuvotteluista tulossa äärimmäisen hankalia.

Samalla kun lama hyökkää entistä rajummin suomalaisten niskaan, uhkaa monien työalojen työehtosopimukset kutistua kaavaillun kolmen vuoden sijasta kaksivuotiseksi.

Niille, jotka kehuvat niin sanotun finanssikriisin olevan takana päin ja nousun alkaneen, voisi opettaa kansantalouden karmaisevimmat perustotuudet. Eräs uskottavimmista on se, että raha on tavaranvaihdon väline. On se toki muutakin, mutta että rahatalouden elpyminen ei missään tapauksessa takaa reaalitalouden vetreytymistä. Lama ei ole vielä ohi, vaikka ”ilma-raha-miehet” toistuvasti niin väittävät.

Iranilaiset ovat lähteneet kaduille, kun hallitsevan luokan erimielisyydet kärjistyvät avoimeksi yhteenotoksi, kirjoittaa Peyman Jafari.

Iranissa on 12. kesäkuuta pidettyjen presidentinvaalien sivutuotteena syntynyt suurin poliittinen kriisi sitten vuoden 1979 vallankumouksen. Viralliset tulokset antoivat istuvalle presidentille, Mahmoud Ahmadinejadille, äänistä 63 prosenttia. Hänen tärkein kilpailijansa, Mir Hossein Mousavi, sai 34 prosenttia, ja on syyttänyt hallitusta vaalien väärentämisestä. Tulosta seuranneina päivinä sadat tuhannet osoittivat mieltään suurimpien kaupunkien kaduilla, uhmasivat mellakkapoliisia ja huusivat: ”Missä on minun ääneni?”

Hondurasin protestiliike on jatkunut ja kasvanut 28. kesäkuuta tapahtuneet vallankaappauksen jälkeen, vaikka tukahduttaminen on yhä raaempaa ja armeija on murhannut useita mielenosoittajia.

Vallankaappauksen aikana presidentti Manuel Zelaya muilutettiin kotoaan ja jätettiin lentokentällä naapurimmaassa Costa Ricassa. Vallankaappauksen nostamaa hallitusta tukevat tuomarikunta, asevoimat, kirkko ja työnantajajärjestöt, mikä kertoo oman kaunopuheisen tarinansa.

Imperialismi on termi, joka liitetään usein Irakin ja Afganistanin sotiin. Sitä ei käytetä yhtä usein Latinalaisen Amerikan yhteydessä, missä Kansainvälisen valuuttarahaston (IMF) ja Maailmanpankin rooleja pidetään useammin «globalisaation» tai «uuskolonialismin» piirteinä.

Via Karelialla kuullaan Asan aiempaa tuotantoa suorempaa ilmaisua. Aseistakieltäytyjäliiton julkaisu on selvästi teemalevy, joka kuitenkin käsittelee onnistuneesti myös muita aiheita. Väkivallattomuusteemassa selkeimmin kulkevat kappaleet Jos nyrkit voisivat auttaa sekä Huojuvat puut, mutta myös muihin kappaleisiin on Asamaisesti ujutettu sisältöä samasta aiheesta. Asa pohtii myös suomalaisuutta.

Jaahas, taas joku entinen stallari tilittämässä miten tuli aikanaan eksyttyä väärään seuraan ja pilattua nuoruutensa? Ei suinkaan, Janssonin romaani on mitä mainioin ajankuva 70-luvun taistolaisliikkeessä vaikuttaneesta nuorukaisesta joka uudella vuosituhannella pohtii menneitä ja koettaa rakentaa kuvaa siitä mitä tapahtui ja missä entiset toverit tänä päivänä luuraavat.

Sergei Eisensteinin elokuva Panssarilaiva Potemkin pidetään ensimmäisenä modernina pitkänä elokuvana. Elokuva kuvaa sen miten panssarilaivassa syttyy kapina ja miehistö ottaa vallan sen jälkeen kun heille tarjotaan härskiä ja matojen syömää lihaa. Kapinan jälkeen nostetaan punainen lippu ja pommitetaan Odessan kasakoita, jotka hyökkäävät oikeutta vaativien ihmisten ja lakkolaisten kimppuun jolloin myös nähdään se legendaarinen kohta jossa lastenvaunut pyörivät rappuja alas. Elokuva on tietenkin fiktiivinen mutta se perustuu oikeisiin tapahtumiin, joista voi lukea tarkemmin Neal Bascombin kirjasta ”Red Mutiny”.

Testataanpa ensiksi hieman yleistietouttanne. Ydinkysymys: Kuka seuraavista julkkiksista piti 1980-luvulla eniten venäläisestä metvurstista, Kissa Karvinen, Emmanuel pehmoporno elokuvan tähti Sylvia Kristel vai Neuvosto-Viron entinen johtaja Karl Vaino?

Tuskin kukaan tietää oikeaa vastausta tähän kysymykseen. Kun kysytään kuka edellä mainituista suuruuksista piti vähiten (ainakin virallisesti) K-Kaupan venäläisestä metvurstista, vastaus on selvä: Vaino.

Saksan liittopäivävaalit ovat vain parin kuukauden päässä ja vasemmistopuolue Die Linke saattaa olla vaa’ankieliasemassa.

Volkhard Mosler, joka on puolueen paikallisjohtaja Frankfurtissa, ja Frank Renken, yksi puolueen kansainvälisen politiikan työryhmän puhemiehistä, kertoivat lehdellemme järjestön edessä olevista haasteista. Molemmat kannattavat radikaali vasemmistolaista Marx21-verkostoa.