Suomi isännöi yhdessä Ruotsin kanssa Helsingissä Naton strategiaseminaaria 4. maaliskuuta Helsingissä Kalastajatorpalla. Naton pitäisi loppuvuodesta hyväksyä uusi strateginen konsepti nykyisen vuonna 1999 hyväksytyn tilalle. Paperilla puhutaan uhkakuvista, aseriisunnasta ja kriisinhallinnasta. Perustana on kuitenkin Naton halu muuttua perinteisestä kylmän sodan aikaisesta sotilasliitosta maailmanlaajuisesti toimivaksi interventioarmeijaksi. Sotilasliiton strategia on strategiaa siitä miten sota voitetaan. Suomi sai kyseenalaisen kunnian olla ensimmäinen ei-Natomaa, joka isännöi Naton kokousta; tästä käy pitkälti kiittäminen kokousta isännöinyttä ulkoministeri Stubbia.

Kansat tekivät Euroopassa vallankumouksia vuonna 1989. Ei ole aivan väärin verrata niiden merkitystä ensimmäisen maailmansodan jälkeisiin kuohuntoihin ja vallankumouksiin.

Hallinnot, joita valtaosa vasemmistosta oli tottunut pitämään ainakin jonkinlaisina sosialistisina järjestelminä, kaatuivat lyhyessä ajassa ilman, että niitä olisi noussut puolustamaan kuin salainen poliisi.

Maailman poliittinen eliitti kokoontuu pian YK:n ilmastokokoukseen Kööpenhaminaan. Kokouksen lähestyessä tekopyhä nokittelu päästövähennyksistä eri maiden välillä lisääntyy – puheiden tasolla. On kuitenkin helppo luvata radikaaleja päästövähennyksiä seuraavien kymmenien vuosien aikana kun ei tarvitse tehdä mitään juuri nyt. Harva tulee miettineeksi sitä tosiasiaa, että sama porukka joka nyt hurskastelee komeilla ilmastonmuutoksen vastaisilla puheilla, on itse asiassa päävastuussa ympäristön tuhoamisesta. Heidän vakuuttelujaanko meidän tulisi uskoa? Päästöt ovat vain yksi oire ja sairaus on nimeltään kapitalismi. Ja kyllä paska on paskaa, ei se siitä viherpesuilla kullaksi muutu. Loppujen lopuksi on melko samantekevää minkälaisin päätöslauselmin kokous päätyy, järjestelmä kun on tuhoon tuomittu olkoot sen vihreyden aste mikä hyvänsä.

Keskiviikkona 21.10.2009 noin 500 valtion työntekijää kerääntyi Eduskuntatalon rappusille vaatimaan työrauhaa, resursseja ja työhyvinvointia tuottavuusohjelman sijaan. Työntekijöiden mielestä tuottavuutta lisätään luomalla parempaa työhyvinvointia eikä henkilöstömenoja leikkaamalla ja lomautus- sekä irtisanomisuhkilla.

Helsingin Työ- ja elinkeinotoimiston entinen työntekijä Teemu Kotila taistelee oikeudessa yhdessä Pardian lakimiehen kanssa perusteettomasta irtisanomisesta. 

Lokakuussa vietettävä asunnottomien yö – tapahtuma monipuolistui ja radikalisoitui reippaasti, kun Asuntotoiminta – verkosto järjesti illan aikana Helsingissä mielenosoituksen ja julkisen talonvaltauksen.

Valtaosa noin 300 hengen mielenosoittajajoukosta osallistui Elimäenkadulla tyhjän toimistorakennuksen valtaukseen, joka päättyi myöhemmin illalla poliisien uhattua päästää koiransa sisälle taloon. Ketään valtaajista ei pidätetty. Vastaavaa toimintaa oli muissakin kaupungeissa.

Saksan syyskuisten liittopäivävaalien tulokset ovat ristiriitaisia. Ne toivat valtaan oikeistolaisen konservatiivien ja liberaalien hallitusyhdistelmän.

Se ei kuitenkaan merkitse, että Saksan yhteiskunnassa olisi siirrytty oikealle. Oikeiston Kristillisdemokraattisen liiton (CDU) ja Baijerin Kristillis-sosiaalisen liiton (CSU) tulos oli heikoin sitten toisen maailmansodan, ja oikeiston ja liberaalien leiri menetti todellisuudessa noin 300 000 ääntä.

Harvoin käy, että hallitukset päättävät tehdä poliittisen itsemurhan, mutta sen oikeistolaisen Uusi demokratia –puolueen hallitus teki järjestäessään ylimääräiset vaalit Kreikassa ja häviten ne 10 prosentin marginaalilla lokakuussa.

Uusi demokratia –puolue syöksyi vakavaan kriisiin. Sen 23 ministeristä menetti edustajanpaikkansa 19. Kostas Karamanlis, puolueen johtaja ja entinen pääministeri, jää eläkkeelle, eivätkä hänen paikastaan kilpailevat seuraajaehdokkaat pääse yksimielisyyteen siitä, miten uusi johtaja valitaan. Karamanlis järjesti vaalit, koska hänen omien sanojensa mukaan talous kaipasi ”kovien ja epäsuosittujen keinojen” pakettia, mutta poliittinen ilmasto ei sallinut niitä.

Vuonna 1989 annettiin kaksi suurta lupausta. Ensinnäkin luvattiin, että Puolasta tulisi demokraattinen yhteiskunta. Ja toiseksi, että kansan enemmistön elintaso nousisi lännen tasolle.

Ihmiset ovat pettyneet valtavasti molemmissa lupauksissa.

Demokraattisia oikeuksia voitettiin, ja se oli tärkeätä. Paljon suurempaa demokratiaa kuitenkin luvattiin. Paikallisvaltuustojen piti edustaa paikallisten ihmisten hallintoa. Parlamentin oletettiin merkitsevän loppua persoonattomalle ja kenellekään vastuussa olemattomalle hallinnolle.

Karl Marxille sosialismissa oli kyse itsevapautuksesta. Toisin kuin kapitalismi, jossa hallitsee rikas eliitti, sosialismi merkitsisi valtaa ihmisten valtaenemmistölle, työväenluokalle.

”Sosialistiset” valtiot, joita julistettiin Itä-Euroopassa toisen maailmansodan jälkeen, eivät kuitenkaan olleet lainkaan tuota.

Mitään työväenluokan vallankumouksia ei ollut. Nuo maat olivat yksinkertaisesti Venäjän armeijan miehittämiä sodan loppuvaiheessa.

Gabi Engelhardt oli maanalaisen vasemmiston johtavia aktivisteja Itä-Saksassa, kun Berliinin muuri kaatui marraskuussa 1989. Hän kertoi Yuri Prasadille kokemuksistaan ja siitä keskenjääneestä vallankumouksesta, jota hän ja hänen toverinsa auttoivat käynnistymään.

Andreja Živkovic ja Vladimir Unkovski- Korica tarkastelevat Itä- Euroopan kapinoiden opetuksia tämän päivän kamppailulle.

Vuonna 1989 kansan vallankumoukset eri puolilla Itä-Eurooppaa kaatoivat maiden kommunistidiktatuurit. Näillä mailla ei ollut mitään tekemistä sosialismin kanssa. Valtio ja byrokratia, jotka hallitsivat yhteiskuntaa, toimivat kollektiivisena kapitalistina, joka riisti työväenluokkaa. Vuoteen 1989 tuo järjestelmä näytti olevan veistetty kiveen.

17. marraskuuta 1989 kymmenet tuhannet opiskelijat marssivat Prahan kaduilla. Oli kulunut 50 vuotta opiskelijavastarinnan tukahduttamisesta natsien miehittämässä Tšekkoslovakiassa. Ilmapiiri oli täynnä muutoksen tuntua. Mielenosoitus tukahdutettiin, mutta se johti solidaarisuusaaltoon, joka vavisutti maata. Työläiset ja opiskelijat lakkoilivat maan tärkeimmissä yliopistoissa ja sadat tuhannet osoittivat mieltään poliisin raakuutta vastaan. Kymmenen päivää myöhemmin yleislakko pysäytti maan. Ihmiset puhuivat toisilleen yhdenvertaisina ja keskustelivat kaduilla siitä, mitä seuraavia askeleita tulisi ottaa. Heidän johtonsa koostui eri poliittisten suuntausten sekoituksesta.

Berliinin muurin kaatuminen ja sitä seurannut Neuvostoliiton romahtaminen vuonna 1991 otettiin laajalti vastaan vapaamarkkinakapitalismin voittona.

Valtaosa vasemmistosta maailmanlaajuisesti oli hyväksynyt käsityksen, että stalinistiset valtiot olivat tietyssä määrin ”sosialistisia” Vasemmisto romahti muurin mukana ja vaipui syvään pessimismiin. Se päätyi väittämään, että sosialismi ja vallankumous olivat mahdottomia unelmia.

Suuret kansanliikkeet kaatoivat 20 vuotta sitten Itä- Euroopan stalinistiset järjestelmät. Tuollaiset liikkeet ovat keskeisiä yhteiskunnallisen muutoksia välineitä ja ainoa keino, jolla kapitalismi voidaan ylittää.

Niiden tärkeydelle on ratkaiseva syy. Vain joukkoliikkeissä saamiensa todellisten kokemusten kautta voivat laajat työtätekevien joukot kehittää kykyä haastaa nykyinen yhteiskunta.

Kiinan vallankumouksen 60-vuotispäivää vietetään totuttuun tapaan järjestetyin juhlallisuuksin Taivaallisen rauhan aukiolla. Charlie Hore tarkastelee seuraavassa, kuinka vallankumous muodostui ja kuinka se vaikutti maailmaan.

Toisen maailmansodan jälkeisinä vuosina kansalliset vapautustaistelut levisivät kautta Aasian ja Afrikan, karkottivat vanhat siirtomaavallat ja heikensivät imperialismin voimaa. Näistä taisteluista Kiinan vallankumous vuonna 1949 oli ensimmäinen ja suurin. Se innoitti monia muita imperialisminvastaisia taisteluita.

Otetaas leffalle joku oikein vetävä teema – miten olisi vaikka yksinhuoltajaisä? Siihen voisi lisätä sitten, että lapsilla on ongelmia koulussa ja muualla. Ne voisivat olla vaikka uusioperhelapsia, eli entisen eukon skidejä. Joo, ja sitten sillä tyypillä on tosi tylsä duuni, se voisi olla vaikka postissa lajittelemassa jotain vitun kirjeitä. Eikä leffa olisi edes komedia. Eikä se tyyppi olisi hyvännäköinenkään, eli ei seksiä odotettavissa. Leffan täytyy olla kulttuurileffa, onneksi siinä ei puhuta ranskaa, tai ainakaan kovin paljon.

Maaliskuun 30. 1942 tekee nuori neuvostoliittolainen naisdesantti kaikin puolin epäonnistuneen laskuvarjohypyn taittaen jalkansa ja kadottaen pimeään lähes kaiken tykötarpeistaan. Tehtävän suorittamisen kannalta tärkeimmän eli radiolähettimen desantti sentään saa haalittua mukaansa. Huonon tuurin kruunaa laskeutuminen satakunta kilometriä suunnitellusta maalipaikasta länteen.

Desantti tokenee ja saapuu Helsinkiin. Hän luo itselleen peitetarinan kosmetologiopiskelija Elina Sigrid Hämäläisenä ja alkaa kerätä tietoja kansalaisten mielialoista sekä saksalaisjoukoista Suomessa. Poikkeuksena useimpien desanttien kiinnijäämiselle jo putoamispaikalla, onnistuu hän sulautumaan väestöön lähes puoleksi vuodeksi, kunnes toheloi kohtalokkaasti unohtamalla radiolähettimensä yleiseen pesulaan.

Yleensä suomenkieliset pitävät suomenruotsalaisia yläluokkaisina "parempana väkenä", joka varmasti johtuu historiallisesta tosiasiasta, että suomenruotsalaiset ovat olleet yliedustettuina hallitsevassa luokassa. Erityisesti kuitenkin kulttuuripiireissä ja kirjallisuudessa myös työväenluokka on ollut hyvin edustettuna suomenruotsalaisten taholta. Viime aikoina esim. Kjell Westön "Missä kuljimme kerran" kertoi varsin paljon juuri työväenluokasta. Elmer Diktonius nousi työväestä tunnetuksi runoilijaksi ja lisäksi hän kirjoitti proosaa ja sävelsi.

Sarjamme viimeisessä osassa Ben Wray tarkastelee, kuinka fasismin lyöminen voi auttaa taistelua sosialismin puolesta.

Sosialistit käyttävät eri strategioita ja taktiikoita taistellakseen kapitalisteja vastaan, riippuen tilanteesta. Mitä me käytämmekin, tarkoituksenamme on aina heikentää hallitsijoitamme ja vahvistaa työväenluokkaa.

International Socialism Journalin päätoimittaja Chris Harman menehtyi 7. marraskuuta puhematkalla Kairossa. Hän olisi täyttänyt 67 vuotta.

Harman oli huomattava hahmo kansainvälisessä liikkeessä ja toimi aiemmin kahteen otteeseen Britannian Socialist Workers Partyn äänenkannattajan, Socialist Workerin, päätoimittajana.

Berliinin muurin kaaduttua monet vasemmistolaiset päättelivät sosialismin epäonnistuneen. Muut meistä pitivät kyseisiä maita valtiokapitalistisina ja oleellisena osana maailmanjärjestelmää. Tällä teorialla on uutta ajankohtaisuutta tänään.

Kun liityin Socialist Review –ryhmään, Socialist Workers Partyn edeltäjään, vuonna 1961, vastustajamme kutsuivat meitä ”valtiokapitalisteiksi”. Se ei johtunut siitä, että olisimme kannattaneet valtiokapitalismia (vaikka huhun mukaan yksi jäsenistämme olisikin liittynyt siitä syystä). Se johtui siitä, että me torjuimme käsityksen, että Neuvostoliitto, Kiina ja Itä- Euroopan valtiot olivat jollain tavoin sosialistisia tai työläisvaltioita.