Vihan aalto on pyyhkinyt kaksi kolmasosaa kaupungista pois, tuhonnut talot ja moskeijat, koulut ja klinikat. Tässä oli USA:n sotilashyökkäyksen hirveä ja kauhistuttava voima.

Seuraavien muutaman päivän aikana kuulemani kertomukset ovat kanssani ikuisesti. Sitä luulee tietävänsä, mitä Fallujassa tapahtui. Mutta totuus on pahempi kuin ikinä olisi voinut kuvitella.

Saqlawiyassa, yhdessä väliai­kaisista pakolaisleireistä Fallujan ympäristössä, löysimme 17-vuotiaan naisen. ”Olen Hudda Fawzi Salam Issawi Jolanin kaupunginosasta Fallujasta,” hän sanoi minulle. ”Viisi meistä, mukana 55-vuotias naapurimme, jäi pin­teeseen talossamme Fallujassa, kun piiritys alkoi.

”9. syyskuuta amerikkalaiset merijalkaväen sotilaat tulivat ta­loomme. Isäni ja naapurimme menivät ovelle heitä vastaan. Emme olleet taistelijoita. Luulimme, ettei meillä olisi mitään pelättävää. Minä juoksin keittiöön pukeakseni hun­nun, sillä taloomme olisi tulossa miehiä, ja olisi ollut väärin, että he olisivat nähneet minut hiukset peittämättöminä.

”Se pelasti henkeni. Isäni ja naapurimme tullessa ovelle ame­rikkalaiset avasivat tulen heitä kohti. He kuolivat heti.

”Minä ja 13-vuotias veljeni pii­louduimme keittiöön jääkaapin taakse. Sotilaat tulivat taloon ja ottivat kiinni vanhemman si­sa­reni. He hakkasivat häntä. Sit­ten he ampuivat hänet. Mutta he eivät nähneet minua. He lähtivät pian, mutta rikkoivat sitä ennen huonekalumme ja varastivat rahat isäni taskusta.”

Hudda kertoi minulle, kuinka hän lohdutti kuolevaa siskoaan lu­kemalla säkeitä Koraanista. Neljän tunnin kuluttua sisko kuoli. Kolme päivää Hudda ja hänen veljensä viettivät murhattujen sukulaistensa kanssa. Heidän oli jano ja heillä oli vain muutama taateli syödäkseen. He pelkäsivät, että joukot palai­sivat ja päättivät yrittää paeta kaupungista. Amerikkalainen tark­ka-ampuja huomasi kuitenkin heidät.

Huddaa ammuttiin jalkaan, hä­nen veljensä juoksi, mutta häntä ammuttiin selkään ja hän kuoli heti. ”Valmistauduin kuolemaan,” hän kertoi minulle. ”Mutta minut löysi amerikkalainen naissotilas ja hän vei minut sairaalaan.” Loppujen lopuksi hän löysi perheensä eloon jääneet jäsenet.

Löysin myös toisen jolani­laisperheen henkiinjääneet. He kertoivat, että piirityksen toisen viikon lopulla amerikkalaisjoukot olivat kulkeneet Jolanin läpi. Irakin kansalliskaarti käytti kovaäänisiä kehottaakseen ihmisiä tulemaan taloistaan kantaen valkoisia lippuja ja tuomaan tavaransa mukanaan. Heitä käskettiin ko­koontumaan ulos lähelle Jamah al-Furkanin moskeijaa kaupungin keskustassa.

12. syyskuuta Eyad Naji Latif ja kahdeksan hänen perheenjäsen­tään, yksi heistä kuusikuinen vauva, kokosi tavaransa ja käveli jonossa, kuten oli käsketty, moskeijalle.

Kun he pääsivät päätielle mos­keijan lähellä he kuulivat huudon, mutteivät ymmärtäneet mitä huudettiin. Eyad sanoi minulle, että se olisi saattanut olla ”now” englanniksi. Sitten tulitus alkoi.

Amerikkalaissotilaat ilmes­tyivät ympäröivien talojen katoil­le ja avasivat tulen. Eyadin isää ammuttiin sydämeen ja hänen äi­tiään rintaan.

He kuolivat heti. Kahteen Eyadin veljeen osui myös, yhtä rintaan ja toista niskaan. Naisista kahteen osui, yhtä käteen ja toista jalkaan.

Sitten tarkkampujat surmasivat yhden Eyadin veljistä vaimon. Kun hän kaatui, hänen viisivuotias poikansa juoksi hänen luokseen ja seisoi hänen ruumiinsa vieressä. Hänetkin ammuttiin hengiltä.

Henkiinjääneet vetosivat epä­toivoissaan, että joukot lopettaisi­vat tulituksen.

Eyad kuitenkin kertoi, että aina kun joku heistä yritti nostaa valkoisen lipun, heitä ammuttiin. Useiden tuntien ajan hän yritti nostaa kädessään olevaa lippua. Häntä kuitenkin ammuttiin käsivarteen. Lopulta hän yritti nostaa kämmentään. Niinpä häntä ammuttiin kämmeneen.

Viisi eloonjäänyttä, joukossa kuusikuukautinen lapsi, makasivat kadulla seitsemän tuntia. Sitten neljä heistä ryömi lähimpään taloon hakemaan suojaa.

Seuraavana aamuna niskaan ammutun veljen onnistui myös ryömiä turvaan. He kaikki py­syttelivät talossa kahdeksan päivää, syöden juuria ja jakaen kupillisen vettä, jonka he säästivät vauvalle.

Kahdeksantena päivänä eräät Irakin kansalliskaartin jäsenet löy­sivät heidät ja veivät Fallujan sairaalaan. He kuulivat, että ame­rikkalaiset pidättivät nuoria miehiä, joten perhe pakeni sairaalasta ja sai lopulta hoitoa läheisessä kau­pungissa.

He eivät tiedä tarkkaan, mitä tapahtui muille perheille, jotka olivat käsketysti tulleet moskeijan luo. Mutta he kertoivat kadun olleen veren peittämä.

Olin tullut Fallujaan tammi­kuussa osana humanitaarista apusaattuetta, joka oli rahoi­tettu Britanniasta saaduilla lahjoi­tuksilla.

Pieni kuorma- ja paketti­au­tosaattueemme toi 15 tonnia jau­hoja, kahdeksan tonnia riisiä, lääkeapua ja 900 vaatekappaletta orvoille. Tiesimme, että tuhansia pakolaisia oli neljällä leirillä kau­pungin reunamilla hirvittävissä olosuhteissa.

Siellä kuulimme kertomuksia perheistä, jotka oli tapettu taloi­hinsa, haavoittuneista ihmisistä, jotka oli kiskottu kadulle ja joi­den yli tankit olivat ajaneet, rahtikontista, jonka sisällä oli 481 murhatun siviilin ruumiit, harkitusta murhasta, ryöstelystä sekä raakuudesta ja julmuudesta, jota on vaikea uskoa.

Raunioiden läpi

Tämän vuoksi me päätimme lähteä Fallujaan tutkimaan asiaa. Kun saavuimme kaupunkiin, en ollut tuntea paikkaa, jossa olin työskennellyt lääkärinä huhtikuussa 2004, ensimmäisen piirityksen aikana.

Näimme ihmisten vaeltavan raunioiden keskellä kuin haamut. Jotkut etsivät sukulaisten ruumiita. Toiset yrittivät löytää tavaroitaan tuhotuista kodeista.

Siellä täällä pieniä ihmisryhmiä jonotti öljyä tai ruokaa. Yhdessä jonossa eräät eloonjääneet tappelivat huovasta.

Muistan, kuinka vanhempi nainen lähestyi minua, silmät kyynelistä turvoksissa. Hän tarttui käsivarteeni ja sanoi, että hänen taloonsa oli osunut amerikkalaispommi ilmahyökkäyksen aikana. Katto romahti hänen 19-vuotiaan poikansa päälle ja katkaisi irti hänen molemmat jalkansa.

Hän ei pystynyt auttamaan. Hän ei voinut mennä kadulle, koska amerikkalaiset olivat sijoittaneet tarkkampujia katoille ja he surmasivat kaikki, jotka uskaltautuivat ulos, yölläkin.

Hän yritti parhaansa mukaan pysäyttää verenvuotoa, mutta turhaan. Hän pysyi ainoan poikansa luona, kunnes tämä menehtyi. Hän kuoli neljä tuntia.

Fallujan tärkeimmän sairaalan amerikkalaisjoukot valtasivat piirityksen ensimmäisinä päivinä. Ainoa toinen klinikka, Hey Nazzal, sai kahdesti osuman amerikkalaisohjuksesta. Sen kaikki lääkkeet ja sairaalatarvikkeet tuhoutuivat.

Ambulansseja ei ollut - ne kaksi ambulanssia, jotka tulivat auttamaan haavoittuneita, joutuivat amerikkalaisjoukkojen tulitukseen ja tuhoutuivat.

Vierailimme taloissa Jolanin kaupunginosassa, joka on köyhää työväenluokan aluetta kaupungin kaakkoisosassa ja oli ollut vastarinnan keskus huhtikuun piirityksen aikana.

Tämä kaupunginosa tunnuttiin valitun rangaistavaksi toisen piirityksen aikana. Siirryimme talosta toiseen, löysimme perheitä kuolleina sänkyynsä, tai tapettuina olohuoneisiin tai keittiöön. Talossa toisensa jälkeen oli huonekalut pirstottu ja tavarat rikottu.

Joissain paikoissa löysimme taistelijoiden ruumiita, mustiin pukeutuneita ja panosvöin vyöttäytyneitä.

Useimmissa taloissa ruumiit olivat kuitenkin siviilien. Monet olivat kotitakeissa, monet naisista hunnuitta, mikä merkitsi, ettei talossa ollut muita miehiä kuin omia perheenjäseniä. Ei aseita, ei hylsyjä.

Kävi selväksi, että todistimme verilöylyn, avuttomien ja puolustuskyvyttömien siviilien kylmäverisen teurastuksen seurauksia.

Kukaan ei tiedä kuinka moni menehtyi. Miehitysjoukot raivaavat aluetta nyt puskutraktorein peittääkseen rikoksensa. Fallujassa tapahtunut oli raakalaismainen teko. Totuus on kerrottava koko maailmalle.

Aiheeseen liittyvät artikkelit:

• Rauhankokous Lontoossa
• Hinkua sotaretkille
• HERSH: USA valmistelee Iranin hyökkäystä
• Irak: miten USA pelaa veristä hajota ja hallitse -
• Miksi imperialismin vastustaminen tarkoittaa vasta
• Pakotteet kylvivät hajaannuksen siemenet
• Imperialismin vastaisen yhtenäisyyden historia
• Pysäytetään "pitkä sota"
• Pitkän sodan uusi rintama
• Varokaa ahdistettua tiikeriä