Luokkakysymys

Yleisesti esitetään kaikkien feministien jakavan näkemyksen siitä, että naisen asema on kaikissa olemassa olevissa yhteiskunnissa huonompi kuin miehen. Tässä yhteydessä sosialistit haluavat kiinnittää huomiota näkökulmaan, että samaan aikaan on olemassa myös epätasa-arvoa eri naisryhmien välillä, kuten on miestenkin välistä epätasa-arvoa.

Tavallisilla opiskelevilla, työssäkäyvillä, työttömillä tai eläkkeellä olevilla naisilla on enemmän yhteistä vastaavien tavallisten miesten kanssa – kun taas maailman taloudelliseen ja poliittiseen eliittiin kuuluvilla naisilla ja miehillä on puolestaan enemmän yhteistä keskenään.

Sosialistit eivät väitä, etteikö naisten asema yhteiskunnassa olisi yhä tällä hetkellä heikompi kuin miesten –kuitenkin jos pohditaan asiaa maailman muuttamisen näkökulmasta, voiko esimerkiksi tavallinen pätkätöillä elävä duunarinainen ikinä kokea kuuluvansa samaan joukkoon Kirsti Paakkasen, Margaret Thatcherin tai Condoleezza Ricen kanssa?

Ainakin sosialistiset feministit samaistavat mieluummin itsensä ruohonjuuritasolla kansalaisliikkeissä aktiivisesti toimiviin tasa-arvoa niin talouden, politiikan kuin kulttuurinkin saralla ajaviin miehiin - jotka kokevat sukupuolten välisen tasa-arvon ajamisen itsestään selvänä yleisen sosiaalisen oikeudenmukaisuuden vaatimuksen osana. Sosialistit haluavat tasa- arvoa sukupuoleen katsomatta kaikille.

Järjestelmä

On totta, että naisia ei vieläkään ole yhteiskunnan johtavilla paikoilla suhteellisesti katsottuna tarpeeksi verrattuna miehiin. On totta, että naisten palkat ovat yhä 80% miesten palkoista. On myös totta, että naisia koskettavat raskaasti tietyt ulkonäkönormit. Ja on totta, että naiset kärsivät yhä palkkatyön ja kotitaloustyön ristiriidasta. Naisten yhteiskunnallinen painoarvo ei ole vieläkään samalla tasolla kuin miesten, naisten asema työmarkkinoilla on selvästi miesten asemaa heikompi, ja tyttölapsia kasvatetaan yhä eri tavalla kuin poikalapsia.

Jos aiemmin historiassa yhteiskuntajärjestelmä on pakottanut naiset jäämään kotiin uusintamaan työvoimaa, on uusintamisen yhteiskunnallistaminen – päiväkodit, koulut, sairaalat ja vanhainkodit – lähentänyt sukupuolten asemaa toisiinsa palkkatyöläisinä. Onko yhteiskunnan perustavinta laatua oleva ristiriita erityisesti sukupuolten välinen silloin, jos kotityöt, lastenhoito ja perheen elatusvelvollisuus on jaettu tasan kahden palkkatyötä tekevän puolison välillä?

Työelämän sukupuolittavat käytännöt johtuvatkin pikemmin tuotantojärjestelmän määrittämistä arvoista, joiden mukaisesti taloudellinen järjestelmä hyötyy naisten sorrosta – ei kai esimerkiksi keittäjä- tai opettajavaimon heikommasta työmarkkina-asemasta ja pienemmästä palkasta varsinaisesti hyödy hänen muurari- tai lääkärimiehensä?

Luokka-asema määrittää ihmisten elämää niin taloudellisesti, kuin myös sosiaalisesti ja kulttuurisesti – elämme kapitalistisessa kilpailuyhteiskunnassa jossa kaikki arvot määritellään ensisijaisesti rahassa. Sukupuoli merkityksellistyy tässä samassa kontekstissa, sillä naisten alistaminen perustuu samalle kapitalismin logiikalle kuin muutkin alistamisen muodot, jotka koskevat yhtä lailla myös alempien yhteiskuntaluokkien miehiä.

Kapitalismi aiheuttaa taloudellisen riiston lisäksi myös rasismia ja seksismiä – sekä hyödyntää näitä erotteluja ja ihmisryhmien välisiä keinotekoisia jakolinjoja voitontavoittelunsa välineinä.

Sosialistinen feminismi

Sosialistinen feminismi pohjaa ideologiansa marxilaisuudelle - ja sen myötä materialistiselle maailmankuvalle talouteen perustuvasta yhteiskuntajärjestyksestä. Tämä ilmenee modernissa kapitalistisessa vaiheessaan palkkatyöläisten työllään tuottaman taloudellisen lisäarvon riistämiseen omistavan luokan taskuihin, sekä naisten yhteiskunnallisesta roolista tässä palkkatyöläisyytensä ohella myös työvoiman uusintajina.

Sosialistien tavoitteena on uudenlainen yhteiskuntajärjestelmä, joka perustuu yhteisomistukselle –kapitalistisen yksityisomistuksen tai valtiokapitalismin sijaan – sekä alhaalta ylöspäin rakentuvalle uudenlaiselle vallalle ja demokratialle. Näiden saavuttaminen vaatii yhteiskunnassa toteutettavan sosialistisen vallankumouksen, jossa palkkatyöläiset ottavat tuotantovälineet suoralle demokratialle perustuvaan yhteisomistukseensa ja rakentavat uuden kollektiiviseen solidaarisuuteen pohjaavan yhteiskunnan.

Yleisesti esitetään, että feminismi vastustaa yhteiskunnallista epätasa-arvoa, joka kohdistuu naisiin. Sosialistit vastustavat yhteiskunnallista epätasa- arvoa aina – kohdistuu se kehen hyvänsä. Eihän yhteiskunnan johtavilla paikoilla ole tänä päivänäkään suhteellisesti katsottuna riittävästi myöskään duunareita, vähemmän koulutusta saaneita, etnisten vähemmistöjen edustajia tai muita valtaeliittiin kuulumattomia ryhmiä.

Sosialistien näkökulmasta kysymys naisten oikeuksista yhdistyy myös kysymyksiin yleisesti ihmisten oikeuksista – riippumatta sen enempää sukupuolesta kuin yhteiskuntaluokasta, etnisestä taustasta tai seksuaalisesta suuntautumisestakaan. Sukupuolikysymyksen nimissä ei tule hylätä sosiaalisen tasa-arvon vaatimusta.

Tietyt perusteemat, kuten tavallisten matalapalkkaisten naisten elämä, ovatkin jääneet vähälle huomiolle viime vuosikymmenten identiteettiin keskittyneessä naistutkimuksessa. Tätä puutetta paikkaamaan on viime vuosina ilmestynyt uutta kirjallisuutta, esimerkiksi. Barbara Ehrenreichin ”Nälkäpalkalla”, Christa Wichterichin ”Globalisoitu nainen” ja Leena Eräsaaren ”Julkinen tila ja valtion yhtiöittäminen”.

Aiheeseen liittyvät artikkelit:

• Boris Jeltsin 1931-2007
• Maailman tulkitseminen ja sen muuttaminen
• Kansanvallan paluu
• Marxin kauhukertomus pääomasta
• Uuden maailman luominen
• Venezuela, Chávez ja jatkuva vallankumous
• Puolueen varustaminen tuleviin taisteluihin
• Valta käsissämme
• Kuinka kolmannen maailman vallankumoukset poikkesi
• Toisenlaisen yhteiskunnan metsästys