|
Joulun alla oikeistohallitus jyräsi eduskunnassa läpi lakiuudistuksen,
joka antaa sille mahdollisuuden myydä valtionyhtiöitä kysymättä asiasta
eduskunnalta.
Maanantaina 17. joulukuuta eduskunnan enemmistö luovutti itseltään oikeuden päättää valtion omistaman perusteollisuuden myymisestä.
Vuoden vaihteen jälkeen keskeinen osa suomalaisesta perusteollisuudesta voidaan myydä vaikkapa amerikkalaisille eläkesäätiöille ilman, että eduskunnalta kysytään yhtään mitään.
Eduskunta hyväksyi äänin 113-66 lain, joka antaa hallitukselle myydä valtion osakkeet Kemirasta, Outokummusta ja Rautaruukista. Lain hylkäämistä esitti Vasemmistoliitto. Lain puolesta äänesti kiltisti hallituksen riveissä Vihreät.
Kansan uutisissa Vasemmistoliiton kansanedustaja Jyrki Yrittiaho kertoi, että valtionyhtiöt ovat tuottaneet ennätyksellisiä tuloksia.
— Valtion osinkotulot viime vuodelta nousivat 1 650 miljoonaan euroon, mikä enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Valtion pörssiosakesalkun osinkotuotto vuodelta 2006 oli 6,7 posenttia, kun pörssiyhtiöiden keskiarvo 4,6 prosenttia.
— 19 yhtiön liikevaihto oli viime vuonna 68 miljardia euroa eli 14 prosenttia edellisvuotta suurempi, ja edelleen yhtiöiden tulos oli 1,5 kertainen edelliseen vuoteen.
— Vain täysin vastuuton omistaja jatkaa näin tuottoisan ja elinvoimaisen omistuksen myymistä. Kyse ei voi olla kuin tilauspalvelusten tekemisestä yksityiselle pääomalle, Yrittiaho näkee.
Aiheeseen liittyvät artikkelit:
|