Uusin numero arrow Vanhat numerot arrow 2009 arrow 118. arrow STOP! Kaikki ei ole kaupan! – työnseisaus valtionyhtiöissä
STOP! Kaikki ei ole kaupan! – työnseisaus valtionyhtiöissä PDF Tulosta Sähköposti
Kirjoittanut Matti Mamia   
14.10.2009

Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL teki historiaa perjantaina 11.9 järjestämällä työnseisauksen valtion omistamien Destian, Raskonen, Labtiumin ja Finavianmurros118_06_kaikki_ei_ole_kaupan_tyonseisaus.jpg kaikissa toimipisteissä. JHL:n jäsenet poistuivat työpaikoiltaan kuudeksi tunniksi vastalauseeksi hallituksen suunnitelmille myydä nämä omistamansa yhtiöt kokonaan tai osaksi yksityisille yrityksille. Lakko pysäytti lossi- ja lauttaliikenteen kokonaan ja useat lentokentät jouduttiin sulkemaan työtaistelun ajaksi.

Työnseisaus ei siis kohdistunut työnantajaan eli yhtiöihin ja liikelaitokseen (Finavia), vaan valtion omistajapolitiikkaan. Samana päivänä hallitus käynnisti lähetekeskustelun eduskunnassa jonka tarkoitus on saada myyntiluvat kyseisille yhtiöille. JHL:n pari tuhatta työntekijää pyrkivät työtaistelullaan vaikuttamaan parlamentaarikkoihin, ettei myyntilupaa heruisi. Tukea liitto sai mm. Merimiesunionilta ja myös Paperiliitto ilmoitti kannattavansa JHL:n toimia.

”Mikäli valtio myy Destian, työpaikkoja menetetään varmasti”, totesi Destian luottamusmies Tuomo Nenonen Tuusulassa pidetyssä mielenilmaustilaisuudessa ulosmarssin jälkeen. Tapahtumassa puhuivat Nenosen lisäksi Finavian luottamusmies Pauli Manninen sekä JHL:n puheenjohtaja Tuire Santamäki-Vuori.

Oppositio onkin hyökännyt harvinaisen kovasanaisesti hallituksen ja ennen kaikkea valtion omistajaohjauksesta vastaavan ministeri Jyri Häkämiehen kimppuun. Sama mies kun lupasi joitain vuosia sitten, että teiden rakennus ja kunnossapito pidetään jatkossakin valtion hallussa. Vaan nyt on nähtävästi Jyrin mieli muuttunut, eikä tunnu haittaavan sekään, että talouslaman aikana myyntihinta olisi todennäköisesti hyvin alhainen. Ja laskun maksumiehiksi pistetään tietysti veronmaksajien lisäksi kyseisten yhtiöiden työntekijät, sillä jonkin sortin ”järkeistäminen” tällaisia veivauksia tuppaa aina seuraamaan. Eniten lakkolaisia huolettikin työpaikkojen ja –ehtojen tilanne mahdollisten omistajanvaihdosten jälkeen.

Hallitusrintama onkin hieman revennyt eikä esim. keskustan varapuheenjohtaja ole tovereidensa kanssa samoilla linjoilla. Myös vihreiden Erkki Pulliainen on moittinut Häkämiehen lyhytnäköisiä visioita. Nimenomaan Keskusta onkin se porukka, jossa hajontaa saattaa syntyä enemmänkin. Kokoomus kun on kokoomus ja vihreiden tavoitteista nyt ei tänä päivänä ota pirukaan selvää missään asiassa – valitettavasti.

Vaikka seisaus olikin kestoltaan vain 6 tuntia; kello 12-18, oli se suuri harppaus JHL:lle joka perinteisesti on pyrkinyt vaikuttamaan asioihin maltillisin keinoin kuten neuvotellen, kirjelmillä ja vetoomuksilla. Toivottavasti terävämpi ote kestää myös läpi tulevien, poikkeuksellisen vaikeiden TES-neuvotteluiden ettei lähdettäisi tekemään teknologia- ja metalliteollisuuden kaltaisia hölmöläisten sopimuksia.

Matti Mamia


 
< Edellinen   Seuraava >