|
Ympäristö on lähestymässä katastrofia. Martin Empson selvittää, kuinka yksilöratkaisut ilmastonmuutokseen eivät pelasta planeettaa ja että sen sijaan yhteiskuntaa on muutettava radikaalisti.
Ilmastonmuutos uhkaa planeetan tulevaisuutta. Miljoonat Ympäristötuhot vaikuttavan jo miljoonien ihmisten elämään eri puolilla maailmaa ja he kysyvät, mitä niiden pysäyttämiseksi olisi tehtävissä.
Monista kuitenkin myös ihmiset itse ovat este ilmastonmuutokseen tarttumiselle. Heidän mukaansa me kulutamme liikaa ja tuotamme niin paljon jätettä, että teemme planeetasta elinkelvottoman tuleville polville.
Hallitukset eri puolilla maailmaa yrittävät luoda strategioita ilmastonmuutokseen estämiseksi. Ne kuitenkin perustuvat yksilö- tai markkinaratkaisuihin, eikä niissä etsitä vaihtoehtoisia tapoja järjestää yhteiskunta.
Tämä johtuu siitä, että vallitsevan ”maalaisjärkisen” argumentin mukaan yksilön käytös aiheuttaa ilmastonmuutoksen, ei mikään järjestelmästä johtuva.
Niinpä Ranskan presidentti Nicolas Sarkozy otti syyskuussa ”hiiliveron” käyttöön ”pelastaakseen ihmisrodun”. Veroa peritään yksityishenkilöiltä ja yrityksiltä fossiilisten polttoaineiden käytöstä.
Arvostelijoiden mukaan vero saattaa rangaista joitakin ihmisiä epäoikeudenmukaisesti. Greenpeacen mukaan vero ei mene riittävän pitkälle eikä ”muuta yhtään mitään käyttäytymisessä”.
Miksi yhteiskunta on kestämätön
Sen sijaan että syyttäisimme yhteiskunnassa yksilöitä, meidän olisi kysyttävä, miksi me elämme yhteiskunnassa, joka on niin luonnostaan kestämätön.
Miksi yhteiskuntamme on niin tehoton ja niin huonosti järjestetty? Miksi julkinen liike on aliresursoitu kun taas tieliikennettä tuetaan ja edistetään?
Vastaukset näihin kysymyksiin auttavat valaisemaan sitä, miltä kestävä yhteiskunta näyttäisi ja miten siihen voitaisiin päästä.
Ensiksi meidän on paikallistettava ongelman lähde. Ihmiset eivät luonnostaan ole tuhlaavia. Kyse on talous- ja yhteiskuntajärjestelmästämme, kapitalismista.
Kapitalismi on päästänyt valloilleen tuotantovoimat mittakaavassa, jota ihmisen historiassa ei ole koskaan nähty. Samalla se on myös ainutlaatuisen tuhoisa järjestelmä.
Tuotanto liikevoiton saamiseksi
Koska tuotannon liikuttava voima kapitalismissa on liikevoitto, ei pitkän ajan vaikutus luontoon ole tärkeä. Onhan ympäristö vain lähde, josta saadaan luonnonvaroja tuotannolle, tai kaatopaikka tuon tuotannon jätteelle.
Mutta tuotantovoimat, jotka kapitalismi on päästänyt liikkeelle, merkitsevät ympäristövahinkojen seurausten olevan paljon suuremmat kuin koskaan ennen.
Suurin seuraus ovat päästöt fossiilisten polttoaineiden polttamisesta – kasvihuonekaasut – jotka uhkaavat horjuttaa koko ilmastojärjestelmää ja mahdollisesti tuhota elämän maapallolla.
Karl Marx osoitti, että koska tuotanto kapitalismissa on kilpailullista ja tapahtuu liikevoiton vuoksi, se on myös suunnittelematonta, ja siten irrationaalia. Niinpä supermarket- ja kahvilaketjut avaavat uusia paikkoja sinne, missä niitä on ennestään – ei siksi, että ne ajattelisivat sen sinänsä olevan voittoa tuottavaa, vaan koska haluavat häätää kilpailijat.
Haaskaava tuotanto, hukatut resurssit
On valtava määrä hukkatuotantoa, joka ei tuota yhteiskunnalle mitään hyötyä, kuten mainosala.
Samaan aikaan brittiläinen turbiinivalmistaja Vestas sai 50 miljoonaa puntaa voittoa vuoden 2009 ensimmäisellä neljänneksellä, mutta ilmoitti silti sulkevansa tehtaansa Isle of Wightissa – huolimatta kipeästä uusiutuvan energian tarpeesta – koska se ei ollut varma siitä, jatkuisiko kannattavuus samanlaisena.
Samanlaista mielettömyyttä saatettiin nähdä aiemmin tänä vuonna, kun kolme Visteonin varaosatehdasta suljettiin Britanniassa. Visteon on maailman suurin autonosien valmistaja. Sen Enfieldin tehdas valmisti autojen muoviosia.
Ruiskupuristusmenetelmä, jolla tällaisia osia tehdään, merkitsee, että monia muita tuotteita voidaan tuottaa vähäisin muutoksin laitteistossa.
Rationaalisessa maailmassa tuotannossa olisi siirrytty tuottamaan tavaroita, joita tarvitaan kipeästi taistelussa ilmastonmuutosta vastaan.
Tehtaan vallanneet työläiset ymmärsivät tämän. ”Taitojamme – me pystymme valmistamaan muovista mitä tahansa – pitäisi käyttää valmistamaan yhä enemmän tarvittuja osia vihreisiin tuotteisiin: polkupyörien ja perävaunujen osia, aurinkopaneeleita, turbiineita, kierrätysastioita jne,” he kirjoittivat.
Talous- ja ympäristökriisin aikana työpaikat ja tehtaat, joita uhkaa sulkeminen, pitäisi uudistaa hyödyttämään planeettaa ja työläisiä, joita uhkaa työttömyys.
Liikevoitot turvassa, ilmastosta viis
Osa esteestä ilmastonmuutokseen tarttumisessa ovat verhotut intressit kapitalistisen järjestelmän ytimessä.
Maailman kymmenestä suurimmasta yrityksestä vuonna 2008 kahdeksan sai voittonsa suoraan fossiilisissa polttoaineissa – joko öljyteollisuudesta suoraan tai koska ne valmistivat ajoneuvoa, jotka nojaavat siihen.
Tällaiset yhtiöt ovat investoineet miljardeja tehtaisiin ja koneisiin. Ne eivät halua riskeerata voittojaan ja tekevät kaikki voitavansa suojellakseen rikkauttaan ja vallitsevaa olotilaa. Siksi öljy-yhtiöt esimerkiksi antavat niin paljon rahaa USA:n presidenttiehdokkaille.
Ihmisten tarpeet ennen liikevoittoa
Nykyinen kapitalismin kriisi osoittaa, että tarve järjestää tuotanto toisella tavalla on pakottava. Sosialistit ovat aina vaatineet järjestelmää, jossa ”tuotanto on tarpeiden, ei liikevoiton vuoksi”.
Väittely siitä, että tuotanto pitäisi järjestää näin, on helppo voittaa, sillä se käy monen ihmisen järkeen. Työläiset, jotka valtasivat Vestasin ja Visteonin, tiesivät vaistomaisesti, että asiat voitaisiin tehdä toisin.
Samanlaisia kiistoja on jokaisella elämämme alueella. Talouden alamäki on tehnyt tuhansista rakennustyöläisistä työttömiä. Miljoonat asuvat riittämättömissä asunnoissa. Nuo rakentajat pitäisi laittaa rakentamaan uusia julkisia vuokra-asuntoja.
Tällaisiin toimiin voitaisiin ryhtyä heti huomenna. Mutta ne ovat vastoin hallituksen linjaa, jonka mukaan markkinoiden tulisi hallita vapaasti.
Meidän on luotava liike, joka voi haastaa nuo prioriteetit, mutta joka voi myös aloittaa keskustelun siitä, kuinka me voimme järjestää yhteiskunnan toisella tavalla ja luoda todella kestävän yhteiskunnan, joka voisi säilyttää planeetan sen sijaan, että tuhoaisi sen.
Martin Empson
Martin Empson on kirjoittanut kirjasen Climate Change – why nuclear power is not the answer. Kirjasta on saatavilla Sosialistiliitosta.
|