Kansat tekivät Euroopassa vallankumouksia vuonna 1989. Ei ole aivan väärin verrata niiden merkitystä ensimmäisen maailmansodan jälkeisiin kuohuntoihin ja vallankumouksiin.

Hallinnot, joita valtaosa vasemmistosta oli tottunut pitämään ainakin jonkinlaisina sosialistisina järjestelminä, kaatuivat lyhyessä ajassa ilman, että niitä olisi noussut puolustamaan kuin salainen poliisi.

Vallankumouksen tehneet kansat tavoittelivat demokratiaa ja kansalaisoikeuksia, mutta olivat myös tyytymättömiä elintasoonsa, jota lännen kanssa kilpailussa hävinnyt byrokraattinen valtiokapitalismi ei parantanut. Kapitalismin kilpailussa voitti voimakkaampi, lännessä vallalla ollut uusliberaali markkinakapitalismi.

Sivuttaissiirtymä yhdestä kapitalismin muodosta toiseen linkitti Itä-Euroopan maat paljon voimakkaammin maailmantalouteen, mutta ei lopulta tuonut suurta siunausta ihmisille. Pettymys tässä mielessä on synnyttänyt nostalgiaa vanhaan.

Vuoden 1989 vallankumoukset muuttivat silti jotain tärkeätä eikä kaikkia niiden saavutuksia ole hävitetty. Vaikka valtarakenteet ja riistosuhteet eivät niinkään paljon lopulta muuttuneet, oli vallankumousten aikaansaama muutos maailmassa silti valtava. Niiden myötä saatettiin hautaan stalinismi, joka oli ollut vallitsevana vasemmiston ajattelussa ainakin jollain tavoin. Marxilaisuus pystyttiin jälleen tunnistamaan alkuperäiseksi aatteeksi, jonka perusta ei suinkaan ollut valtionomistus ja kilpailu maiden välillä, vaan työväenluokan vapautus, joka on työväenluokan itsensä, ei pääsihteereiden ja nomenklatuurien tehtävä.

Vaikka markkinakapitalismin kirot ovat nykykriisissä erityisen ankarasti kohdistuneet entisiin itäblokin maihin, ovat vuoden 1989 saavutuksista jääneet silti peruskansalaisoikeudet. Ihmiset saavat kokoontua vapaasti, työläiset ovat saaneet perustaa vapaat ammattiliitot eikä sanomisistaan enää joudu vankilaan tai leiriin. Lisäksi vuoden 1989 demokraattisena perintönä on muisto kansanliikkeistä, joiden keskenjäänyt työ on tärkeä opetus. Hallitsevat luokat ovat juhlineet tapahtumia, mutta muisto kansan liikehdinnästä ei tänään enää olekaan niille pelkästään mieluisa. Kokemus vallankumouksesta elää ja siitä on otettu oppia.